Keskustan läpi juostaan taas Paavo Nurmi Marathon. Sen takia oli pömpeleitä ja liikenteenohjaajia. Väkeäkin kulki paikka paikoin massoittain perjantaitunnelmissaan. Kehityin onneksi hetkessä mestaripujottelijaksi. Suvereenisti ohjustin, kuin herrasmies suunnistin ihmisoletettujen keskellä.

Nyt olen vihdoin käynyt Kakolan sisäpihalla ja ajanut funikulaarilla. Uusia kokemuksia, kauan pantattuja. Tanssiteatteri tanssi ja esitti musiikin säestyksellä. Turun historiaahan siinä piti olla, no... juu juu, näinhän minä kaikenlaista historiallista tapahtumaa siellä, toki toki... esitys valoineen olisi saattanut olla enemmän edukseen hämärässä. Luulin jo tunnistaneeni tanssijoissa vanhan kollegan, sen joka kävi Steiner-koulut, mutta ei nyt sentään. Usein minä luulen näkeväni lavalla tuttuja tai ainakin ihmisiä, joita tunnistan jostakin yhteydestä. Aina minä erehdyn.

Kun ylitin joen Förillä, huomasin että Vanhassa Rahtilaivassa esitetään Tears of the Dragonia. Vähän tuossa aikaisemmin olin kuulemassa samaa kappaletta Papa Joe-laivalla. Onpas se nyt suosittu jokilaivakappale tänä kesänä. Niina veti sen kyllä sata kertaa paremmin...

Hauskaa, kun näkee samoja ihmisiä monta kertaa samana päivänä eri paikoissa. Tänäänkin kaksi vanhaa homoa(pitivät toisiaan kädestä) ja nuori tyttö, jolla oli mahtavan iso pylly ja tiukat valkoiset housut. Alkoivat suorastaan naurattaa nämä tunnistuksen kohteeni.

Etenisipä puhtaaksikirjoittaminen paremmin elikkä nopeammin. Mutta ilmeisesti se vain vie aikansa, kun on laiska. Voihan sitä välillä tai jopa enimmäkseen tehdä muutakin hyödyllistä taikka mukavaa...