Sivistys on kaukana. Kulttuuri on kurjistettu. Politiikka on pulituuria. Taide on tympeää. Runous on raiskattu. Urheilu on bisnestä. Musiikki on banaalia. Kaikki on viihdettä. Viihde ei viihdytä. Musiikki ei potkaise. Urheilu ei liikuta. Runous ei sykähdytä. Taide ei tuo elämystä. Politiikka ei vakuuta. Kulttuuri ei kuljeta. Sivistys ei palkitse.

ODYSSEIA! ja susiruma, yönmusta neekeri-Helena! Hampurilainen tikkuperunoilla ja makeutusainelitkua!

Meillä on vielä luonto, mutta kuinka kauan? Tuhoamme itse itsemme, jokaisella rintamalla.

Saattaa kuulostaa lohduttomalta porulta...

Mutta kaiken tämän keskellä ja kaiken tämän hyljäten ja kaiken tämän alla - veitikka virnuilee vielä...

Viimeiset pidot. Syökää, juokaa, tanssikaa raunioissa maailmanlopun...!

Vasta nyt, kun kohta täytän 42, oivallan.

Dimitri, Mitja.(no...)

Ivan, Vanja. (varsinkin?)

Alexei, Aljosha. (kunpa)

Ja heidän kauhea isänsä.

Vasta nyt minä oivallan. Kaikkien näiden vuosien jälkeen. Se olin vain minä itse. Nuo kolme. Kuin Kuningas Learin tyttäret, kuin mitä tahansa. Ihmisessä on monta puolta. Ei loputtomiin, toivon mukaan, mutta kehittyneessä ihmisessä on väistämättä monia puolia. Niin yksinkertaista ja monimutkaista se on. Tämänkin ymmärsin vasta vodkan avulla. Pitäisi se vähemmästäkin. Mutta jonkun tarvitsee naksahtaa. Ja me raskaiden värkkien miehet olemme hitaita naksahtamaan. Snaijaatsä?

Ja kaikilla meistä on äiti ja tätejä, kenties serkkuja ja ties mitä muoreja. Sitten se vasta meneekin äiteläksi tai ainakin vaikeaksi - tällaiselle tosimiehelle.

Ennemmin mies maansa myö kuin sanansa syö
Ennemmin mies paskansa syö kuin maansa myö
Ennemmin mies sanansa syö kuin et' maistuvi työ
Ennemmin mieheen kohtalo kolhun lyö
kuin et' vihdoin koittaa loputon yö
Ennemmin kiristyy nälkävyö kuin et' mies maansa myö
Mieluiten vain paskalle taipuu mies - ja makkaran syö.

Mies tarvitsee projekteja.

Olen poiminut kantarelleja ja mustikoita, käynyt uimasilla, pystyttänyt päivänvarjon takapihalle, käsitellyt perintökirstun vernissalla, luovuttanut verta ja askaroinut kaikenlaista. Kesken on englanninkielinen kaksiosainen veijaritarina, joka kertoo Far Arden -yhtyeen ja keikkapaikkakapakan perustamisesta ainakin toistaiseksi nimettömän kaupungin downtownissa. Fokalisoijana on pienen elämänsä seikkailija Eliot Harding ja kaupunkiin saapuvat laulajattaret ovat Vonda Lithe ja Cosheeza Fox... kieroutunut organisoija on polakki Tomek Marcowicz alias skotti Thomas MacRavish/McTavish... syntinen satama josta pumpata inspiraatiota ja desperaatiota ja desilluusiota on Mustard Bay Harbour. Vänkyrä Ukko kulki tänään taloni ohi - sitä ei yleensä tapahdu koskaan. Aina kun hänet näkee, se merkitsee jotain. Ehkä jotain käännettä. Aika elää, aika tehdä, aika kohdata maailma, aika etsiä, aika löytää, aika antaa asioiden tapahtua, aika laittaa asioita tapahtumaan!

Kaadu, Hallitus, kaadu!

Millainen olisikaan Amerikan konfederaattivallat? Millainen maailma olisi? Kenties romantiikalla olisi vielä sijansa... ehkä kulttuuri olisi vielä elinvoimainen... miehet olisivat vielä miehiä ja naiset naisia... postmodernismi ei koskaan olisi saanut jalansijaa... olisimme kehittyneet, mutta kuihtumatta... kunpa Etelä olisi voittanut sodan!

Kunpa punaiset olisivat voittaneet kansalaissodan! Kunpa Espanjaan ei olisi tullut Francoa!

Ehkä meidän ei olisi pitänyt "mennä avaruuteen".

Paljon olisi saanut jäädä tekemättä!

Katsokaa orangutangia, oranki on viisas.