Strindberg kirjoitti joskus novelleja, jotka olivat sivun tai kahden mittaisia. Ja sitten sellaisia, jotka olivat joka tapauksessa alle kymmenen sivua. Niitä ylistetään ultrakeskittyneiksi, minimalismin taidonnäytteiksi, niissä oli vaikka koko elämä parin sivun mitassa. Tuskin kukaan enää saisi sellaisia julkaistuksi. OVATKO NE EDES HYVIÄ. No on ne, mutta kyllä ne silti teilattaisiin. Ei nykyajassa ole mitään järkeä taiteenkaan maailmassa(siinä missä taide nyt onkaan erillinen muusta maailmasta?), ei varmasti edes tulevaisuuden silmin.

Olen "työni" lomassa ehtinyt lueskella tällaisia pienoisnovelleja(onhan pienoisromaaneja, miksei pienoisnovelleja). "Työni" ei sivumennen sanoen ole nyt antanut yhtä paljon aikaa lukea, kuin mitä keväällä. Harmi, että keväällä luin paskaa. No, oli se silti aika hyvää paskaa - olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että on sentään sekä hyvää että huonoa paskaa, ja taidan pysyä järkähtämättä kannassani. Eksyin sivuraiteelle. Oliko kaikki, mitä Strindberg kirjoitti, nerokasta? Ei kai sentään, se mies kirjoitti aika helvetin paljon. Mutta ei se ole olennaista: hänen tuotantonsa muodostaa tietyssä mielessä yhtenäisen STRINDBERGIANAN, ja siihen tulee mahtua muutakin kuin ne varsinaiset leimaukset. Muuten jää paljon sellaista puuttumaan, joka kuitenkin on olennaista Strindbergissä - jos hänen tuotantonsa olisi pelkästään ne leimaukset, häntä pystyttäisiin ymmärtämään valtavan paljon suppeammin, kuin mitä nyt. Leimauksia voi ikään kuin täydentää ja taustoittaa ja pönkittää ja tukevoittaa.