Mariska Kivesvaara asteli hermostuneena edestakaisin kammarissaan. Kuinka Sentraalin kannatus saataisiin enää nousuun? Eihän edes valtionhoitajaksi halunnut kukaan nousta enää nykypäivänä. Mariskan mietteet katkaisi sirpaleiksi räsähtävä ikkunalasi, kun riemutohtori Paalu Väyrylä heilautti itsensä liaanilla sentraalikammariin. Mariska vetäisi Remingtoninsa kotelosta, huomasi että se oli vain Väyrylä, laski aseensa mutta piti sen yhä kädessään varmuuden vuoksi. Kumma oli Väyrylän asu, musta ja nahkainen ja täynnä eriskummallista tarviketta.

-Kansalaiset! Medborgare.

-Noh noh höpö höpö et sinä vielä mikään valtionhoitaja ole.

-Kolmas kerta toden sanoo! Tahdon sentraalijohdon tuen, ja sen minä myös saan.

-Sitä et saa ilmoisina ikinä senkin lyhyenläntä puolikala! Mene pois tai kutsun Muha Viedon!

-Bluffaat, ei se enää täällä ole! Eihän se edes päässyt retuskuntaan enää viimeksi. Populismilla on se tietty aikansa.

-Look who's fucking talking, asshole! kirkui sentraalisantra.

Naukki Siilistö ja Paavi Lipsanen tulivat alkoovista kammariin ottaakseen selvää mitä on tekeillä. Paalu Väyrylä katsoi heitä inhoten.

-Mitä nuo täällä tekevät? Olette väärällä maaperällä, pojat.

-Senkin vempula, jyrähti Lipsanen.

-Teillä ei oo chäänssejä, tokaisi Siilistö.

Kammariin asteli Naukin ja Paavin vanavedessä vielä uhkea Hanneli Tähteidenvaara, jonka päässä oli tiara. Väyrylä näki tilanteen ja oivalsi heti mitä oli ollut tekeillä. Mariska Kivesvaara haukkoi henkeään ja poisti varmistimen Remingtonistaan. Sitten hän huokaisi alistuneesti, istahti pyllylleen ja alkoi ommella uutta Sentraalin lippua poljettavalla Remington-ompelukoneellaan.

Väyrylä heitti savukranaatin ja teki ketterän ninjaliikkeen. Sitten hän nappasi taskustaan kuristuslangan ja poisti näppärästi Hanneli Tähteidenvaaran pelistä Siilistön ja Lipsasen pelatessa onnetonta taskubiljardia. Ensimmäisen uhrinsa likvidoituaan Väyrylä pyyhkäisi kieppuvalla lannevoimalla jalat alta miehiltä Kivesvaaran polkiessa alati tyynesti ompelukonettaan. Hän kun aina rauhoittui ommellessaan... mutta sitten Väyrylä sahasi rautasahalla kaikkien kolmen, Hannelin, Naukin ja Paavin, päät irti ja talletti ne kassajääkaappiin sopimuksen kera. Lopuksi hän pussasi Kivesvaaraa poskelle ja palasi jalasmökilleen valmistautumaan tuhatvuotiseen valtakauteensa, jonka aikana valtion rahayksikkö palautettaisiin vuosisatojen takaiseksi ja uusi pohjoinen nousu saisi maailman polvillensa.

Zombieksi muuttunut alaston kalmanvihreä Simo Toini asteli katuja sylissään huumattu Pekka Haavisto. Syvässä narkoosissaankin Haavisto tiesi, että tällä kertaa ja tällä tyylillä ei kansan syvejä rivejä enää aivopestäisi. Raadonsyöjä-Toinin silmät loistivat punaisina ja suusta tuli örinää. Parvekkeeltaan huusi vanha Bjarne Dunder: Hörhö ja potka! Dorsat! Toisaalla salaisessa piilopaikassa Väyryläkin tiesi, ettei näistä olisi enää harmia. Hän söisi kaiken, hän nauttisi rajatonta kannatusta. Hän myhäili itsekseen kunnes ratkesi pitkään, hartaaseen ja makeaan röhönauruun. Oli vastaiskun aika, ja kohta raskas työ palkittaisiin. Vihdoinkin koittaisi Väyrylän aika kveenien kuninkaana ja kansojen yliruhtinaana.