Minulla ei ole enää käyttöä dekadenssille, vaikka siinä toisaalta tiettyä järkeä ja johdonmukaisuutta näkisin. Ei minusta enää ole siihen edes väliaikaisissa etapeissa, tahdon muita asioita. Kokonaisuuksia, jotka eivät jää puolitiehen, onnistumisia ja menestystä. Asioita, joihin voin alla aidosti tyytyväinen. Ja puhtautta, minä janoan puhtautta kuin viktoriaaninen, tukahdutettu vanhapiika! Minusta ei ole tiskirätiksi, olen ruvennut pelkäämään paskaa toisinaan. Tarpeeksi tasaisesti nyt vaan! Kuin nuorallatanssija. Kyllä siihen tottuu.

Otan siis langat käsiini enkä päästä irti saati luovuta toisille. Trapetsitaiteilijaksi näin vanhalla iällä?

1. haaste: dekadentit runopiirit riehuvat kymmenen päivää.

Taidepiirit eivät kyllä muutenkaan aina ole ihan minua varten. Ei se mitään, hyväksyn sen ylpeänä. En myöskään ainakaan näin pimeään aikaan halua enää yleensä olla myöhään ulkona, vaan kotona. Ehkä eheydyttyäni jaksan taas lähteä kotiovesta kaksi kertaa päivässä. Auttaisi, jos tuolla porttikongissa ei olisi vaaraa juopon ölinästä, joka sattuu sieluuni ja vie hermoni ja näin ollen vaikeuttaa liikkumistani... juu, ihmispelko ja aistiherkkyys väsyttää.

Ei siinä ole (enää) mitään jännittävää tai hauskaa, että löytää kehostaan mustelmia, joiden alkuperä on hämärän peitossa. Ja kun jotenkin ei jaksa edes puhtaita vaatteita etsiä ylleen tai pestä itseään, onpåa hohdokasta, suuri seikkailu... Turhaa rahanmenoakin, joka harmittaa jälkeenpäin, ja hävettää aina kovasti koko tapahtunut - tai tapahtumatta jääminen, kaiken päättyminen ennen aikojaan ja toisaalta toipumisen venyminen. Pelkoa ja inhoa. Ilmaiseksi tai toisinaan pienellä rahalla sen sijaan voisi käydä tapahtumissa, jotka oikeasti toisivat vielä sisältöä elämään.

Luomisvoiman dekadenssi näin tyrehdyttää myös, kaikki muu on harhaa. Ei jaksa keskittyä, kun on niin hulluna ja huolissaan omasta tilanteestaan. Toisaalta tarvitsee henkisesti, että saa jotain aikaan.

Jotain muutakin halusin mutta unohdin sen jo. Tarvitseeko aina tahtoa jotain? On kyllä vähän tyhjää jos ei halua oikein mitään. Buddhistit sun muutko sellaista harrastavat? En osaa oikein siitä tyhjyydestä repiä mielenrauhaa, vaan tulen levottomaksi. Pitää kai vaan valita taistelunsa ja osata haluta oikeita asioita - tietää mitä haluaa. Kyse ei ole ruikuttamisesta vaan päinvastoin, vastuun ja ohjien ottamisesta...