Loistakoon vaan kukkasillaan
auringon kilossa järvien maa
peltojen taa, elokuussaan
hedelmät sadon vain poimijaa odottaa.

Kun yö ennättää, pelloille jää
vain pehmeä sumu päin hämärtyvää
pian aamu on uus, se arkea on
vaan ikuisuus helmassaan kantakoon tään tuokion.

Minä poika se en koskaan edes kunnioita tekijää mainitsemalla häntä.

Olen soittanut puheluita ja selannut papereita. Valtionkonttorilta saan sairauspäivärahoja, kunhan ensin saan myös vihdoin viimeisen sairaalalaskun kotiin, sinne konttorille toimitettavaksi. Kelalta saan ja olen saanut korvauksia. Sossuun on varattu aika, jotta saan elorahaa vielä lisäksi - tai saan, mitä nyt sitten onkaan tarkoitus saada. Taksit ja lääkkeet ovat maksaneet. Mitäkö teen kaikkien näiden rahavirtojen annilla? Valmistelen kai uutta tulemistani. Rahoitan opintoni ja seuraavan elämänvaiheeni, joka käynnistyy Turussa jo tänä syksynä. Tuuraan kirjastovuoroja, opiskelen, kirjoitan ja teen elämysmatkoja Hämeenkadulle. Ehkä juuri SINÄ voit tulla osalliseksi huikean uuden vaiheeni vinhasta menosta. Sinun täytyy etsiä minut, minä en tule ulos maailmastani. Mutta maailmaani saa niin kovin helposti yhteyden. Tule peremmälle! Astu minut! Sukelletaan syysyön hämyilevään ytimeen.