Tänään on taas sellainen päivä, että palaan vanhoille kulmilleni. Niin on hyvä tehdä aina välillä. Humanistisen tiedekunnan pääluentosalissa on nimittäin oikeaoppiseen matinea-aikaan kirjailijavieras, Donna Leon. Joku dekkarien rustaaja, viis hänestä. Pääasia on porhaltaa Helkama Oivalla sisäpihalle like a boss kuten niin monta kertaa ennenkin, lukita se u-lukolla macho-elkein, polttaa sikaria "Tiedon puun" alla (joka istutettiin opintojeni alkuvaiheessa ja oli silloin minua lyhyempi btw), hengailla ja pönöttää ja näyttää mahdollisimman coolilta ja ruskettuneelta ja ylimieliseltä ja olla olevinaan fukken big man on campus. Vilkuilen nuoria, moikkailen tuttuja, olen suurta miestä. Boheemi opiskelijanero, joka ei koskaan asettunut muottiin mutta näyttää tuossa vielä kovasti elinvoimaisena elävän ja elostelevan. Ihan kuin olisi joskus nähnyt muutakin kuin kirjan sivuja. Ai hitsi! Siitä tulee ihanaa!


Näin me juoksimme joka aamu koko matkan Aurajoen rannalta yliopiston aamuluennoille...


Näin me taistelimme akateemisen vapauden tappamista vastaan mutta hävisimme... kirottu Riitta Uosukainen, mekö muka demokratiaa vastaan! Tiedätkö mikä on demokratia!


Kirjallisuustieteen laitos vauhdissa


Tällaista oli yliopiston kirjastossa.


Ja ne ikimuistoiset akateemiset pöytäjuhlat!


Varokaa! Se on pierulogian professori!!


Kaikki eivät suinkaan päässeet läpi pääsykokeista


Yksi vika humanistisessa tiedekunnassa on. Liikaa tyttöjä! Ehkä poistun ikkunan kautta tänään


Hieman ennen kun käyn nurkan takana ja paljastan todellisen luonteeni...


Kas näin.


Äskeisen tempun jälkeen arvostus kohtaani oli rajatonta ja jostain syystä minulle annettiin lempinimi "MacPhisto".