Oltermannin matkapäiväkirja. Ensimmäinen matkapäivä

Tuntematon ukkeli noutaa minut kotoa ja ajaa Helsingin länsisatamaan. Jätän kylmästi maksamatta sovitun taksan ja olen vielä ylpeä siitä. Laivassa rosvojoukkoni ja minä käyttäydymme kuin jotkin saksalaiset mustalaiset ja varastamme buffet-pöydästä toisten ihmisten omaisuutta eli ruokaa mukaamme. Aikamoista teininilkki pikkurikollis meininkiä. Nooh. Kiillotan mauttomia aurinkolasejani hammastahnalla näköalakannella. Tallinnassa on paikallinen taksi jonka palveluja myös väärinkäytämme: jätämme maksamatta ja luomme kaunista Suomi-kuvaa ruohonjuuritasolla. Voi, että meillä oli hauskaa!

Rahvaanomaiseen kohteeseemme, Turisti-Pärnuun, pääsemme rantauduttuamme linja-auton avulla. Hyvä, että Virossa on hankaluudet voitettu ja esim. toimiva bussiliikenne. Sen kunniaksi jätämme jopa linja-autokyydin maksamatta. Tai no siis yksi meistä pääsee linja-autolla mutta muiden edestä laitetaan ovi kiinni nenän edestä. Göö. Alkuasukkaat ovat rauhattomia. Niin mekin. Voi, että meillä oli hauskaa!

Perillä plebeijibiitsillä kuolaan nuorten virottarien takamuksia transsissa. Eivätpä tiedä, että minunlaisieni ollessa paikalla heidän sietäisi varoa liikkeitään jottei niitä tulkittaisi seksikkäiksi, toisin sanoen heidän kannattaisi olla kiltisti burkhassa. Häpäisen heitä katseellani. Nuoria tyttöjä. Olen minä varsinainen heboismies! Mitähän vielä keksinkään? Bussin kidnappaama nuorimies löytyy joltain terassilta.

Paskaisesta kaupunginosasta etsitään majapaikkaamme. Puun juurelle sammuneella tyypillä on, voi ihmettä,  suomalainen kartta. Nuori muchachokin pestautuu oppaaksi rintasokerin hinnasta, mutta johdattaa meidät syrjäkujalle keikattaviksi! Voitamme taistelukoulutuksemme avulla pahaiset turistinputsaajat. Voi, että meillä oli hauskaa! Kohennan havaijipaitani kaulusta, tarkistan että kaulassani roikkuva laajazoomikamera on vielä kunnossa ja jatkamme matkaa.

Jossain vaiheessa seikkailuiltani palatessa eksyn. Hädissäni pyydän apua Uudenilta, Ukolta, Taaralta ja lombardinkien ylijaarlilta. Ihmisiä mukiloimalla ja ympyrää juosten löydän kuitenkin hotelliini jossa itseeni tyytyväisenä nukahdan kuin Ruusunen, joko hyttiini, aulaan tai porekylpyaltaaseen. Enköhän minä hotellistakin saa paettua maksamatta. Se "hotelli" on tosin joku ihme huumelabra tehdasalueella. Vitun virolaiset. Voi, että meillä oli hauskaa! Nähdään ensi Numerossa.

___________________________________________________________

Kaikessa hiljaisuudessa on Keksutsanin laulunjohtaja Marzi Kivesniemi laittanut ponnekkaan ellei jopa raivokkaan oppositiovaihteen päälle. Sen näkee jo naamasta.

GRRRR! Perkele, perkele...!

Edessä on raskaita aikoja jallitukselle.