Eilen työpajaan ilmaantui tyhjästä nuori naisopas lapsiperheen kanssa. Tervehdin askareeni lomasta ja juttelin, että mestari on nyt asioilla, kuten totta olikin. Opas yleensä kertoo kaikki jutut tällaisessa tilanteessa ja valvoja vaan valvoo ja puuhailee ehkä jotain hänelle kuuluvaa. Mutta sitten tajusin tilanteen. Tämä oli se alkuviikosta sivukorvalla kuulemani juttu, että lapsikierroksen piti käväistä myös kirjapainossa erikoisvisiitillä. Kirjanpainajan tuhnu oli unohtanut koko homman, lähtenyt asioilleen ja nyt minä pahainen oppipoika olin se ainut paikalla kriittisellä hetkellä! Tämän piti kaiken lisäksi olla loppuhuipennus: eräs "kadonnut" työkalu piti toimittaa kirjapainoon, se oli kiertueen ohjelmanumero. Enkä minä onneton edes muistanut sen vekottimen nimeä kunnolla! Nyt jäädyttää. Ei saa jäädä tuleen makaamaan! Vedin improvisoitua teatteria ja sopertelin ties mitä... olin paskanjäykkänä paniikissa mutta vedin jotain toopen kisällin roolia... lopuksi vastaanotin hilavitkuttimen, asetin sen johonkin ties minne, kiitin kovasti palauttamisesta ja sanoin että kyllä nyt on mestari tyytyväinen tai ties mitä sanoinkaan... jotain semmoista kaikenlaista... porukka poistui paikalta ja minä vakuutuin mielessäni, että nyt meni lapsilta koko kierros ja päivä pilalle ja ties mitä suruja tästä seuraa... lohtuni oli, etten suinkaan ollut se vastuullinen tästä katastrofista miltä kantilta katsottuna tahansa.

* * *

Tänään, kun lähtiessä poikkesin vielä naisten keskelle vaatehuoneeseen lainaamaan jakkaraa niin siellä oli se opasneito ja hän sirkutti antaumuksella: "Kiitos, kun pelastit lasten lauantain!"

Öhhöm.

HAA!

Kröhöm!

HAHHAA!

Sitten pyöräilin auringonlaskuun.

21342-550x-4.jpg

Hämeen Härkätietä pitkin kotiin