Voihan helvetti että oli tilanteet taas. Harvennan kaikessa rauhassa metsiköstä melkein tienposkesta valtaisaa karvarouskuesiintymää. Ei kulu montaa hetkeä, kun alkaa kuulua örinää ja ärjymistä, "Te ette vittuile mulle saatana" kovalla toistolla, ja paukahduksia. Raivoava juoppohullu, toivottavasti pahoinpitelyn kohde ei ole elävä, ja ei kai noi paukaukset ole laukauksia sentään. Tietysti ne kuuluvat samalta suunnalta kuin mihin jätin pyöräni, etäisyys vaihtelee. Varminta odottaa ja seurata tilanteen kehitystä, joten yhtä hyvin voin tässä poimia karvarouskua. Ihan helvetin monta kertaa kuuluu noita ärjähdyksiä ja paukahduksia, välillä pientä taukoa. Katselen vähän ihan suunnista siihen suuntaan, että mitä kaikkea siellä tapahtuukaan. Välillä menen vähän kauemmaksi ja ylemmäksi kalliolle. Jossain vaiheessa saan näköhavainnon, että joku epämääräinen spugeukko jonka niin ikä kuin rotukin on aika epäselvä hakkaa jollain kassilla hökkelin seinää. Vaikuttaa helvetin väkivaltaiselta ja raivostuneelta ihmisiä kohtaan. Täysin sekaisin, ties millä vetänyt itsensä berserkiksi, kenties muutenkin mielenterveysjuttuja.

Jossain vaiheessa ei kuulu mitään, sitten kuuluu taas. Pitikin pilata onnekas sieniretkeni. Ihminen se pilaa kaiken. Tulee esimerkiksi mieleen, että onneksi ei ole mitään lapsia ja muita mukana tässä. Sitten tulee mieleen, että jos pari aikuista miestä olisi kaverina niin tilanne myöskin olisi eri. Päätän joka tapauksessa, että nyt lähden hittoon täältä. Poliisille en välttämättä osaisi selittää missä kohtaa tarkalleen olen, mitään tappelu-urheilua tässä en todellakaan halua vaikka tuon tyypin kunto tuskin rautaa onkaan. Haluan vaan pois ilman isompaa konfliktia ja vailla naarmuja. Se voi olla niin hullu tapaus että menisi hyvinkin vakavaksi asiaksi. Aika hyvä puukko on mukana mutta empä sitä ennenkään ole moisessa käyttänyt. Muita ihmisiä ei nyt ihan lähellä ole, ollaan juuri sen verran syrjässä. Pääsen pyöräni selkään ja polunhaaraan, no siellähän se rumilus on vastassa sillä polulla joka veisi isommalle tielle ja huutelee ilmaan tai ehkä minullekin, joten valitsen toisen suunnan, meinaan en ihmettelisi vaikka tuollainen vastaantullessa kaataisi minut pyörältä tai ties mitä riehuisi. Polku loppuu, jätän pyörän siihen ja menen metsikköön seuraamaan tilanteen kulkua. Ikään kuin sienestämään vähän lisää vaikka se halu kyllä jo karisi.

Kyllähän se saatana minua tietysti seurasi, haluan edelleen välttää sen joten hylkään pyöräparkani, josta pelkään tulevan hakkelusta, ja päätän edetä maastoa pitkin kauemmaksi koska tuo on sen verran sekiksissä että ei se puunrunkojen ja muiden esteiden yli ja ryteikön läpi pääse ylipäätänsä, saati sitten minua kiinni saisi. Tuskin edes osaa seurata. En vaan halua kohdata sitä ollenkaan. Tulen pellon laitaan, kierrän pellon kautta tielle ja takaisin polun alkuun ja hiivin sitä pitkin aika pitkän, varovaisen ja jännittyneen etapin pyörälleni, johon ihme kyllä ei ole koskettu. Talutan sitä takaisin kohti tietä ympärilleni pälyillen ja liukastelen lätäköissä aika lailla. Hyppään pyörän selkään ja poljen, eräästä suunnasta kuuluu taas huutelua ja paukahduksia ja tällä kertaa myös "Mee nyt jo vittuun sen munamankelis kanssa, vittuilet sä mulle!!" yms. En tainnut turhaan olla varuillani. Pääsen pois sieltä sienikassi pullottaen ja mietin että olisi Mielikki nämä karvalaukut voinut vähemmälläkin lunastuttaa.

Ehkä hän vain halusi olla ystäväni? Joo, jos sellainen tuli lukijan mieleen niin kuvaukseni epäonnistui. Miksi joku tai jokin aina sabotoi raittiit ja rauhalliset lauantai-iltamani. No, nyt on rouskua.