Tällä kertaa aloitin viikkoni käymällä kunnolla uimassa. Se virkisti, eheytti ja teki hyvää monella tapaa. Uin parit kerrat ja käyskentelin uintien välissä auringossa, rantaa pitkin ja vähän polkujakin. Olihan siellä taas joku thaivietnamese stringeissään joka vilkuili meikäläistä... niin, ja jossain vaiheessa huomasin että cameltoen suomenennätys rikottiin samana päivänä kuin lämpöennätys. Valmistautuessani toisen uinnin jälkeen lähtemään huomasin kuitenkin, että oikeasta polvesta kulki pieni verinoro! Ryykännyt pikkuisen laituria vasten... silloin kun en meinannut jaksaa odottaa niitä ämmiä jotka jumittivat uimaportaissa vaan ponkaista suoraan laiturille mutten sitten kehdannutkaan herättää turhaa huomiota... se punainen veri näytti sentään vähän hurjalta ja voisi herättää huomiota, joten ajattelin mennä pyytämään rantasaunan kioskilta vähän paperia, että ainakin pyyhkisin sitä pois ja katsoisin vähän. Siellä kuitenkin oli se lapsikatrasten jono ja papat ja mammat ja... mietin siinä että paskat tämmöisistä. Menin metsänreunaan, löysin vähän ratamonlehtiä kuten ajattelinkin löytäväni ja niillä töpöttelemällä ja pyyhkimällä homma hoitui viimeisen päälle. Antiseptiikka vähän eri tasolla kuin niiden lautasliinoilla. Olisi siellä tosin jotain ensiapu- ja lääkintätarvikkeitakin tosiaan ollut mutta paskat semmoisista. Ei näkynyt muuten niissä metsikössä kandarelleja mutta ei ole niissä näkynyt aiemminkaan. Huomenna voisi katsoa joitakin apajapaikkoja.

Polkupyöräni oli rantasaunarakennuksen seinää vasten ja sen eteen oli päivän mittaan kasaantunut liuta toisia pyöriä, jotka nyt tukkivat väylän pois. Mietin että paskat tämmöisistä, nostin pyöräni kaikkine kasseineen ja kantamuksineen kaikkien muiden pyörien yli ärhäkkäästi röhkien ja polkaisin menemään ilman paitaa ja tukka hulmuten. Hyvä on, laitoin kyllä paidan ylleni ja kypärän päähän kun lähestyin keskustaa ja ns. sivilisaatiota ja olin kokoonaan kuivunut. Enhän koskaan halua herättää turhaa huomiota... Hassua muuten, ettei helle ole tänään tuntunut missään. Aikaisemmin olen hikoillut kuin iljetys mutta tänään en. Kai sitä on nukkunut hyvin, syönyt sopivasti, vitamiinit ja mineraalit tasapainossa, homma hanskassa. Joskus näinkin.

Nyt istun tässä, ajattelen salakuuntelemaani nuorten nykyrunoilijoiden iltaa Kirjakahvilassa ja mietin että paskat tämmöisistä. Istuin ulkopuolella, pihalla, kuuntelemassa niitä ikkunan kautta koska en halunnut istua ahtaassa, täydessä salissa sen vastakulturellin vaihtoehtoisen neopunk vegaani oikeutta kaikille jotka keksii olla tarpeeksi erikoisia queer-nuorison seassa ja mahdollisesti herättää huomiota tai olla herättämättä sitä tai joka tapauksessa olla sellaisessa seurakunnassa liian läheisesti mukana... Perkele!