Kuulkaapahan möröt sekä menninkäiset kun kävi sellanen että oltiin lähimaaseudulla ja mettässä sunnuntaikävelyllä niin jonkun tönön edessä oli käännettyjä valtavia orakkaita. Siinä sitten äidin kanssa tuskailtiin että tuohonko nuo on jätetty. Toukattomia, puhtaita... Sitten oli kääntämättömiäkin lähellä. Valtavia ja puhtaita!

Aikaisemmin oltiin ohitettu tienoon suurin jatulinkivi melko läheltä. Tämä oli päivä jolloin liputettiin isänpäivää.

Mietittiin voiko noita ottaa, ei ollut kassia mukana... sieltähän sitten tultiin kylään ja kotiin hattu ja myssy täynnä rusko-orakkaita ja kyllä nyt on sienihulluus meidät vienyt. Aamen. Olivat kyllä vähän lähellä tietä mutta se on pikkutie ja selkeästi olisi jätetty siihen haaskuulle.

Vai oliko siellä tönössä joku hobittibönde Maggot joka oli ne viljellyt?! Eipä paukautellut suolia selkään. Arvioitua tuli nyt näin, eipä ole noin isoja orakkaita ennen ollutkaan joten ehkä mestari Samvaisin pölyllä oli osuutensa asiaan... saan vielä juosta höpöttejä pakoon.