Eilen olin tehnyt helmasyntiäni: juonut tabascoja suoraan pullosta. Se vaan tuntuu niin hyvältä. Kun olin sitten R-kioskin kohdalla, tulikin kiire kotiin. Ennen kuin olin ehtinyt kotiin asti, tein jotain mitä en kyllä oikeasti ole tehnyt aikoihin: PASKOIN HOUSUNI TÄYTEEN RIPULIA. Pariin otteeseen, koska hetken päästä tuli väkisin toinenkin lasti. Ei sentään tullut lahkeesta ulos. Mahtoi haista, mutta ei ollut väentungosta. Onneksi koti ei ollut enää kaukana ja nyt pesukone ja suihku on korjannut kaiken. Paitsi että ne alushousut menivät kyllä roskikseen, ei niitä maksanut vaiva enää pelastaa, olivat huonot muutenkin. Housut ovat kunnossa pesun jälkeen. Ne ovat ihan kelpo housut.

Viime yönä en saanut unta ja sitten kävelin tuolla ja siellä oli liikaa liikennettä ja stressiä, mikä johti huimaukseen ja kouristuskohtaukseen. Heräsin T-sairaalasta, olin vähän puraissut kieltäni mutta muuten kaikki kunnossa. Kuusi tuntia makasin siellä kaikessa rauhassa lepäämässä ja välskärit varmistivat, että kaikki on okei. Myös ensi kertaa elämässäni minulle ruiskutettiin diapamia nestemäisessä muodossa suuhun. Se teki gutaa. Minulla oli nolla promillea, viereisessä pedissä tyypillä oli kolme promillea ja hän kuulosti täydeltä pultsarilta ja hänet ohjattiinkin sieltä katkolle. Yllätti kun kuuntelin salaa että hän olikin syntynyt -82, vain kaksi vuotta minua vanhempi. Hänen kohdallaan puhuttiin viinakrampista yms, minun kohdallani kouristuskohtauksesta ja annettiin jopa unilääkettä kotiinvietäväksi kun valitin unettomuuttani. Minä ilmeisesti olin kaikesta huolimatta niin hyväkuntoinen ja -vointinen, että kohdeltiin paljon... sanotaanko paremmin ja kiltimmin, tavallaan, ja katsottiin että voin rauhassa jatkaa elämääni. Niin kuin teinkin, en tarvinnut Kela-taksia vaan kävelin omin jaloin vielä pitkät matkat kahviloiden(kahvi+kinkku...en muista sitä sanaa) ja liikkeiden(arvaa!) kautta kotiin.

Ja taas elämä hymyilee! Minua on kaikesta huolimatta aika vaikea nujertaa. Hyvää viikonloppua, katselen HBO:lta viihdettä.