Katsoin videon jossa Ray Manzarek kertoo Riders on the Storm-piisin syntyvaiheista. Tiirailin sitten ulos ikkunasta ja oivalsin että perhana, syysyössähän taitaa olla enemmän taikaa kuin kesäyössä. Tunnelmamuistoja, jotain määrittelemätöntä. Sitähän pitää mennä kokeilemaan tässä piakkoin joku ilta. Uhmata yötä, pukeutuen tosin tarpeeksi lämpimästi. Yö liittolaisena eikä vihollisena. Vaeltamaan, haahuilemaan. Pubissa ehkä poiketen, pubissa täynnä TAPPAJIA! Kietaista kolpakko tai kaksi ja jatkaa vaellusta sisäisen villapaidan johdattelemana. Ja vikkelästi hipsiä takaisin kotiin, kuin ihmeen kaupalla puoliaution kylän harhoista ja vaaroista eloonjääneenä. Kuoleman hönky aina kantapäillä.

Ainakin jos eräs matinea ei toteudu! Että niin että!

Löysin kaapin kätköistä muovikotelossa hienon vyön jonka olin kokonaan unohtanut. Otan sen käyttöön. Suoria housuja en tietysti ole pitänyt koko kesänä. Otan nekin pian käyttöön. Saapuva syksy tuo minusta esiin jälleen uuden alter agon... vaiko vanhan, uudelleenlämmitetyn muutamin uusin maustein? Samantekevää... hän on gentleman Albiondre, hänellä on moukkupullo taskussa ja sikareita ja ties mitä muuta, ja hän saattaa tarvita uuden hatun... mustan!

Pikkutunneilla sitä tulee aika hämyksi.