Tämä on jo 1600. kirjoitus tälle blogille. Tai artikkeli, kuten tilastokone sanoo. Ehkä sen kunniaksi pitäisi tällä kertaa laittaa edes hieman enemmän yritystä peliin.

Silloin kun Niklas Herlinkin oli vielä elossa ja koitin ehkä pari vuotta pitää jonkinlaista vaatimatonta blogia Uuden Suomen alustalla muistan, että kirjoitin jotain ns. lähikulttuurista. Ajatus oli se, että paikallinen kulttuuriympäristö olisi ihmiselle hyvinkin tärkeä vaikka kuinka vaatimaton. Olin siis nuori antiglobalisti, lokalisti. No, ainakin luultavasti alle kolmeakymmentä.

Useimpien ihmisten kotiympäristö sisältää ainakin jonkinlaista kulttuurihistoriaa, kunhan tarpeeksi tonkii, aina muinaisuuksiin saakka. Siitä voi sitten löytää yhteisiä piirteitä sukulaisuuksia muihin kulttuuriympäristöihin. Pidän edelleen ihmisen jonkinasteista kiintymystä omaan kotiseutuunsa hyvänä asiana. Se on sitä myös silloin kun vistelse on verrattain lyhyt, vaikka vain muutaman vuoden. Onko vanhoja taloja suojeltavana, onko arkeologisia kaivauksia. Jos ei ole, niin miksei ole.

Kuinka laaja alue tämä kotiseutu sitten on? Se vaihtelee hyvinkin paljon sekä seudusta että ihan yksilön ajattelusta riippuen. Ei se ole edes kovin olennaista. Olennaista on löytää vahvistusta identiteettiin maasta jolla seisot... ja perustaa helkutisti yhdistyksiä, museoita ja muuta mukavaa, joiden kanssa ihminen voi tehdä jotain edes jossain määrin mielekästä ja terveellistä eikä vain toljottaa Netflixiä.

Eikä tarvitse aina mennä historiaan, voi katsoa tämän päivän tapakulttuuria ja kaikenlaista paikallista inhimillistä toimintaa mikäli sellaista vielä on. Tekevätkö partiolaiset luontoretkiään tai käyvätkö ihmiset vaikka kirkossa tai kalastamassa. Mitä yleensä tehdään ja puhutaan, vai pyöritäänkö vaan somessa jos sielläkään. Kyläyhteisöt takaisin!

Olen muistaakseni kohta viisi vuotta asunut tässä talossa ja sitä ennen oikeastaan vuodesta 2003 lähes samalla alueella. Pidän kuitenkin silmäni hetkittäin edelleen auki ja äskenhän huomasinkin Halistenkosken kupeessa sen Alkuvoima-paikan. En aivan tiedä miten kuvailisin sitä paikkaa ja sen toimintaa järkevästi, mutta siellä on sentään esillä taidetta. 12.02. sinne avataan taas uusi pikku näyttely. Se on merkattu kalenteriini.