Muistelemista riittää. Useimmiten tilaisuuksista, joita olen ollut järjestämässä, muistan parhaiten harmilliset kömmähdykset. Nyt en muista yhtäkään. Ilmeisesti niitä ei siis ollut. Tarjonta on ruhtinaallista, mutta samalla tulee tunne kuin nautiskelijalla, joka on hukkumassa samppanjamereen. On niitäkin mittelöitä nähty. Ei millään jaksa kaikkea. Kunnanjohtaja jo vastasi ääribyrokraattisella tyylillä. Mutta otimme riskin ja järjestimme tilaisuuden, ja se totisesti kannatti. Joten siinä mekin sitten seisoimme ikuisen arvoituksen äärellä. Jotakin uutta mekin tässä juonimme, perästä kuuluu. Mihin vielä ehditään? Isoa valaskalaakin pihalla riepotellaan ja tehdään voltteja ja kärrynpyöriä ja muuta jekkua. Hei Mika, pysy vaan tyynenä, älä suotta pyöri siellä haudassasi. Niinpä. Muutakin on tapahtunut. Liikennekin pysähtyi. Mitähän sekin meistä ihmisistä kertoo? Viisaita sanoja heiltä taas kuulimme. Voiko tällaisesta löytää jotakin kokoavaa ajatusta? Niitähän riittikin hämmästyttävä määrä. Mitäpä siihen voisi olla lisättävää. Salaisuus alkoi mielestäni rakoilla.