Nykyään yleisesti ajatellaan monessa suhteessa tavalla, joka on minulle täysin vierasta ja myönnän, että koen olevani useimpia parempi näissä asenteissa. Ydin on, että ei vertaile itseään muihin, ainakaan säädä toiveitaan, halujaan ja unelmiaan muiden mukaan, tai ainakaan lähde mukaan kilpailuun, jossa ei ole mitään tavoiteltavaa.

Ihmiset ovat huolissaan, onko heillä nyt varmasti tarpeeksi, jotta he eivät epähuomiossa joutuisi tilanteeseen, että heillä ei olekaan jotain, joka voisi tuoda heitä nautintoa, että he jäisivät siitä paitsi. Kauheaa, jos ei edes huomaisi olevansa onneton? Käsittämätöntä, että tietoisesti pidetään huolta, että onko nyt varmasti saanut kaiken, mitä on kehitetty ja mitä saatavissa on ja mikä nyt on suosittua ja jota "kaikki" nyt hankkivat. Heitä pelottaa, että huomaavat missanneensa jotain "olennaista"(hah). Eikö ole paljon ylevämpää tulla toimeen vähällä ja osata pärjätä ilman turhuuksia? Ylipäätänsä väki on jostain keksinyt asettaa aivan kohtuuttomat vaatimukset aivan toisarvoisiin asioihin, he haluavat rakentaa itselleen dynaamisen ja virtaviivaisen elämäkokonaisuuden jossa on tapahtumia, matkustamista, kahviloita, ravintoloita, palveluja, kaikenlaista tuollaista mistä maksetaan ja minkä voi sitten laittaa someen, ja kaikenlaisia mätiä palikoita.

Ei jääkaapissa aina tarvitse olla juustoa.

Ihmiset eivät halua pudota kelkasta, jäädä vauhdista, he haluavat olla mukana kaikessa tohinassa. Kuuntelevatko he koskaan itseään? Minkä perässä he oikein juoksevat? On viisaampaa kerätä itselleen sopivat palaset ilmiöistä ja tapahtumista ja tyytyä vähän vähempään. Asioille pitää itse luoda sisältö, oma merkitys, jonkin astetta syvemmän katsannon avulla, joka jokaiselta kuitenkin löytyy jossain muodossa.

Minä olen kai tavallaan lyhytnäköinen ihminen, koska en pidä pitkistä suunnitelmista, en haluakaan tietää monta vuotta eteenpäin oikein yhtikäs mikään, konkreettista varsinkaan. Silti pidän oikeastaan muita ihmisiä lyhytnäköisempinä, sillä he haluavat usein nopeastikin jonkin konkreettisen tavoitteen, josta ei välttämättä kauankaan ole iloa.

Ihmiset myös harjoittavat makuaan, erottaakseen vivahteita, tunnistaakseen laadun, tullakseen nirsommiksi. Pidän paljon ylevämpänä karaista itseään, tottua vaatimattomaankin appeeseen. Silloin kykenee myös herkuttelemaan pröystäilemättä kuin öykkäri. Less is more. Tässä kuten kaikessa aikaisemmassa on jonkinlaisesta laumakäyttäytymisestä kyse. Jotkut laumat ovat myös parempia kuin toisten laumat: ja meidän lauma on aina paras. Meidän laumassa harrastetaan hienoja juustoja, se on meidän juttu, löydämme yhä kalliimpia ja hienostuneempia juustoja. Kuinka tyhjänpäiväistä, kuinka turhauttavaa. Onko teillä varmasti tarpeeksi harrastuksia, jotta olette tasapainoisia ja onnellisia? Voi sentään. Eläkää, tehkää mitä haluatte, nauttikaa pienistä asioista ja koettakaa nähdä ne todella suuret asiat, mutta koittakaa nyt edes itsenne tähden olla sortumatta noihin noidinkehiin, joita olen tässä koettanut kuvailla, jotka tulevat todellisten asioiden sijaan korvaamaan jotain tarvetta, jotain tyhjyyttä sisällänne, ja jotka on suunniteltu orjuuttamaan teidät.

Älkää sijoittako Terrafameen.

Mitä kauemmin kykenette säilyttämään jonkin vaatteen tai minkä tahansa tavaran käyttökelpoisena, sitä enemmän kunniaa teille. Esineisiin on lupa jopa kiintyä, jos ne ovat kestäviä, käytännöllisiä ja muutenkin mukavia. Se ei ole varsinaista materialismia. Se on maailman ja elämän rakastamista.

Kovin harva valitsee tietoisesti konsumerismin. Sitä vastaan koetaan pyristellä tekemällä niinsanottuja ekologisia valintoja. Valinnat ovat näennäisen ekologisia, usein kyse ei edes ole kierrätyksestä mikä monesti olisi ekologisuuden vähimmäisedellytys. Ekologisin valinta olisi olla valitsematta ollenkaan, olla joutumatta valintatilanteeseen, valita ei mitään, pidättyä.

Ystävien pidot voittavat aina valtaisan perheen, tuon lamauttavan, rajoittavan ja sääntelevän järjestelmän. Älkää olko niin epävarmoja ja turvautuko muihin, etsikää itsenne ja rakastakaa itseänne. Muita myös, kun siihen on syytä. Hyvää Yulea.