Ihmeellisen kireitä aikoja elämme. Tai oikeammin elimistöni on, tämä psykofyysinen koneeni on jämähtänyt tiettyyn aikatauluun. Se on menneisyyttä. Ja tästäkö pitäisi yrittää olla onnellinen? Avarakatseisempiin aikoihin on sentään eletty. Vanha kunnon pimpampulla on toista, sen kestää aina. Puhumattakaan joistain omista viimeaikaisista selkkauksistani. Aineksia varmaan olisi enempäänkin. Mitä ihmettä? Oliko tämä totta vai pilaa? Oliko tosiaan näin? Tämmöinen alkaa olla sen verran harvinaista, että lämmittää mieltäni. En voi sille mitään. Oikeastaan olen aina nauttinut siitä. Miten vaatimattomia ovat omat matkani ja seikkailuni näiden rinnalla. Tämä ei nyt ole elämän suurimpia ongelmia. Päivä on jo pitkällä. Mitään ei panna mekkoon turhan takia. Mitä siellä enää voi olla? Uusi uljas luuta heilukoon!