-En minä itsestäni tässä yhteydessäni kertoisi ellei ole pakko, mutta olipa sentään kerran nuoruutemme salskeutena vuosina, kun Pentti Saarikoski vielä oli hyvin voimissaan ja teki muiden hyveitensä ohella ilmennystä runokentällä - niin, hän siis kohtasi Esplanadilla herra Mika Waltarin. Hän huikkasi -hei, Mika! Waltari tunnisti nuoren runoilijan ja lähestyi tuttavallisesti, kerta häntäkin näin tuttavallisesti oli lähestetty. -Mitäs, Pena! Niinkös saa kutsua? Kirjailijoiden kesken moinen oli aivan yleistä, vielä silloinkin kuin jokainen piti solmiota ja naiset yleensä pukeutuivat johonkin mekkoon. Mutta silloin oli kesä, ja silloin oli runoilijoita! ja säännöt loistivat joskus poissaoloillaan. Mikäpä siinä.