Ehkä tämä on myös viikkojen viikko, kuten elon laskuoppi ehkä tulkinnanvaraisesti väittäisi.

En pidä tätä kirjoitusta varsinaisesti poliittisena, koska siinä ei puhuta puolueista eikä päätöksenteosta eikä muusta sellaisesta. Aloitetaan vaikka töksähdellen siitä, että Liettualla, Australialla ja ehkä Kanadalla tuntuisi puheiden perusteella olevan painavin asenne mainioita idän moskoviitteja kohtaan. Puheet ovat puheita ja teot tekoja mutta joskus puheetkin ovat tekoja, sanoisi Bubi Wallenius ja jatkaisi vielä että teoista usein puhutaan mutta puheita ei aina seuraa tekeminen.

Breaking News .com (kaksi tuntia) Australian government increases sanctions against Russia. Australia's trade sanctions against Russia will be bolstered to cover arms, banking and oil and gas industries. EU taas antoi viikon varoitusajan, ennen kuin mitään sanktioita tapahtuu. (viisitoista tuntia) Ameriikan senaatissa esitetty puheenvuoro, että U S of A:n olisi aika ruveta aseistamaan Ukrainaa vieraan vallan jo meneillään olevaa miehitystä vastaan.

Venäläisten suhtautuminen avoimeen aseelliseen konfliktiin Ukrainassa on muuttunut jyrkästi keväästä. Noin 40 prosenttia venäläisistä tukisi maansa johtoa, jos se päättäisi ryhtyä sotimaan avoimesti Ukrainassa. Maaliskuussa tukijoita oli 74 prosenttia ja toukokuussa 69 prosenttia.

Hassuja nuo konditionaalit toki. Sota on käynnissä, kukaan vaan ei uskalla julistaa sitä. Näköjään Jari Tervokin sen jo äsken sanoi, jos jotakuta kiinnostaa. Aiemmin mainittu Liettua kävi tavallaan aika lähellä sodanjulistusta äsken, kun presidentti sanoi avoimesti sodan olevan käynnissä, samoin Virossa tuli samankaltaisia lausuntoja jo aiemmin. [sivarin militääripohdintoja] Luhanskin lentokenttää koetetaan nyt vallata venäläispanssarivaunuilla. Separatistit ja venäläiset olivat joutumassa häviölle ehkä liian maltillisen ja varovaisen sodankäynnin seurauksena, tosin kun kyseessä on kuitenkin myös eräänlainen sisällissota kaikki siviilit huomioonottaen ja Kiovan arvovalta ollessa hauras ovat liian suuret voimatoimet suuri riski ja arveluttava ratkaisu. Ratsuväki kuitenkin saapui kuin Tex Willerissä eli liuta venäläistä koneistoa vaivoin jos lainkaan peiteltynä operaationa rajan yli, ja silti tätä kyseenalaistettiin ja jotenkin hyssyteltiin. Sotilaallinen tasapaino on taas kääntymään toiseen suuntaan. Muun maailman liikkeethän ovat kuitenkin melko pieniä, pikku hiljaa lisää tukea molemmin puolin niin ei ärsytetä liikaa, pikku hiljaa uusi Vietnamin sodan kaltainen tilanne toistaiseksi ja sentään erittäin todennäköisesti vastaisuudessakin pienemmässä mittakaavassa ja pienemmällä länsimaisella panostuksella, kuka tietää. Kumpaa ajan pelaaminen hyödyttää? Vaikka Ukraina saattaa tässä ajan kanssa ehkä saada jonkinlaisen Nato-diilin aikaiseksi, oloja osittain vakiinnutettua ja tuotua lisää taistelukelpoisia joukkoja peliin, niin talvi on edessä ja kaasukin saattaa tässä lopahtaa, kuten ehkä muistamme. Venäjänkin talous menee alas ja kannatus saattaa laskea, mutta riittääkö se. Ajan peluun järki riippuu siitä paljonko toista voi tukea ja toista sanktioida. Ehkä se toimii, jos se tehdään oikein. [/sivarin militääripohdintoja]

Breaking News .com (yksi tunti) Russia's Foreign Minister Lavrov says there will be no military invasion of Ukraine. Russia's Lavrov says US, EU should demand Kiev stop using heavy artillery, aviation against civilians. Lavrovin leipäkoreja satelee, tarjotkaa Lavroville myös cocktail. Ei nämä tämmöiset ole yllättäneet enää puoleen vuoteen.

En ole muuten vieläkään oikein tippaakaan huolissani Suomesta enkä juuri muustakaan Euroopasta, vaikka Euroopan tulevaisuutta ajattelenkin ja Ukrainaa osana yhteistä sellaista. Yksi unelmani voisikin olla sellainen Eurooppa jossa on elinvoimainen ja vapaa Ukraina, ja jossa esim. Turkkiin onkin otettu tuntuvasti etäisyyttä. Taisin juuri paljastaa ison palasen jonkinlaista salaista agendaa niin kuin vain aniharvoin olen vilautellut... ehkä kukaan ei kuitenkaan jaksanut lukea sitä, kun sen tällaiseen kohtaan piiloitin. Jokaisella ne motiivinsa on jossain penkin alla vaikka kuinka vaikuttaisi objektiivisuuteen pyrkivältä ja yleistä rauhaa ja järkeä pragmaattisesti tavoittelevalta.

Entäs sitten se pelastamamme entinen pääministeri.

Julija Tymošenko kirjoitti Ukrainan itsenäisyyspäivänä 24.08. syntymäpäiväonnittelun 23-vuotiaalle tyttärelleen, eikä hän suinkaan tarkoittanut Jevgeniaa joka hänkin tosiaan on Ukrainan itsenäisyyttä vanhempi. Voisi kuvitella että isänmaa olisi kansalaisen äiti, mutta Julijalla se meneekin päinvastoin. Hänet onkin liiankin helppo nähdä jonkinlaisena kansallisena henkilöitymänä kuten Suomi-neito. Ei kannata sentään moiseen toki sortua. Tytärtä kuvaillaan nyt aikuiseksi kasvaneena, joka joutuu kauniiden vaatteiden sijaan pukemaan ylleen uniformun. "Emme anna heidän satuttaa sinua! Tulemme voittamaan! Kunniaa sinulle, rakkaamme" kirjoitus kuitenkin päättyy tuntemattoman sotakirjeenvaihtajan suomentamana. Olen alusta alkaen pitänyt tuosta tavanomaisesta kuivasta länkytyksestä poikkeavasta retoriikasta, joka nyt tosin ei aina tavoittele näin poeettisia ulottuvuuksia - onneksi.

Vasta viime aikoina on alkanut kuulua ääniä kentältä, joissa huomioidaan että Tymošenko voi olla piakkoinkin palaamassa politiikan keskiöön. Helmikuun ikimuistoisen, suorastaan mandelamaisen vankilasta vapautumisensa jälkeen euromajdanin mielenosoitusten yhteydessä hän on mm. johtanut suurikokoista ja länsimielistä Isänmaa-puoluettaan, perustanut Kansallinen Vastarinta-vapaaehtoiskaartin separatisteja vastaan, ollut presidenttiehdokkaana sijoittuen toiseksi, pitänyt tarmokkaasti yllä suhteita Eurooppaan(Liettuan presidentti läheisimpiä) ja jopa Australiaan ja suorittanut muita valtakunnallisia ja julkisia tehtäviä mutta tätä ns. suvantovaihetta ei ole suuremmin noteerattu länsimediassa ja on jopa ihmetelty, mihin nainen on kadonnut tai piiloutunut. Luin taannoin jostain näkemyksen, että länsimediat ovat aikoineen luoneet hänestä messiaanisen mielikuvan. Varmaankin tehokkaimmin vain julkaisemalla hänestä kuvia, se kokovalkoisiin pukeutuminen on kieltämättä aina hiukan epäilyttävää. Eräs Thomas Edwardkin tulee mieleen ja herättää kyseenalaistajan. Oli lopullinen totuus kaiken kaikkiaan mitä oli, valheelliset syytökset on pyyhkäisty pois ja sitä paitsi jotkin historian yksityiskohdat ovat loppujen lopuksi tyystin samantekeviä, sillä tässä ja nyt tarvitaan näyttävää valtiomiesmäisyyttä, jos vain kannatus kasvaa ja epäilykset haalistuvat myös kotimaan kamaralla.

Nykyisen tilanteen vakavuuden vuoksi tämän viikon jokainen postaus päättyy sellaiseen kuvaan, jossa Julija näyttää surulliselta, hämmentyneeltä ja huolestuneelta Ukrainasta. Postaukset tulevat kuitenkin käsittelemään eri asioita.