Kerran hulvattomaan, ilakoiden peittämään kesäaikaan Raaseporissa Juha Ludvigeitos Runeberg siveli ohimoaan ja tuli tolkuttoman ryypiskelyn päätteeksi johtotulokseen, että hänen olisi mentävä briljeeraamaan maan pääkaupunkiin. Vaimonsa rupesi kovasti kälättämään ja varoittelemaan hirmuisista tuomiosta, jotka Runebergin briljeeraukset väistämättä aiheuttaisivat, mutta vallaton Runeberg naurahti irstaasti ja läiskäisi Fredrikaa kasvoille ja toki vähän pakaroillekin.

-HÅ HÅ HÅÅ!

Runeberg vihelsi uljaasti, ja oitis paikalle ryntäsi humalainen Juha Ludvigeitos Snellman Ainolan pihalle. Mitäs pahusta, juurihan me olimme Raaseporissa? Kyseessä oli ulottuvuusvektori, joka siirsi Runebergin ja Snellmanin Sibeliuksen tyyssijaan. Sibelius loihe lausumaan:

-Siinähän ovat kaksi totista suurmiestä, tulehan Aino tarjoilemaan schnapsia ja toddya näille kaveruksille! Sillä kaveruksiksi minä uskallan heitä kutsua, olemmehan niin monta lasia killistelleet naamat turvonneena aikaisemminkin! Vedä sinä tyttäreni lippu tankoon, sillä tänään on minun päiväni!

-Sinun päiväsi tulee vasta joulukuussa, visersi heiveröinen tytteröinen.

Voi, miten raskaalta näyttikään paianva lippu hänen hennoilla harteillaan! Snellman nosti ns. kikkelinsä pystyyn ja kääräisi lipun falloksensa ympärille.

-Nerokasta, veli Snellman! HÅ HÅ HÅÅ! parkaisi voittamaton Runeberg ja yleisö parkui hämmentyneenä.

-Säälittekö hieman paljon kärsineitä pakaroitani? hillitsi Fredrika Topeliuksen uteliaasti vaeltavia käsiä... sillä jostakin oli Topeliuskin päätynyt todistamaan suurmiesten lopullista detariaatiota!

Yhtäkkiä alkoi puun latvasta kuulostaa inhimilliseltä vaikuttavaa mölinää.

-AAARH!

Kuka perkeleen tursaan tussu minun puussani asusti minun tietämättäni?

-Minä olen Elias Lönnrot ja Kalevalan keksijä. Romahdin juuri petäjästäsi alas, koska liukastuin oravaan.

-Minä olen Snellman ja väitän, ettei ihminen voi oravaan liukastua selvin päin! Taidat olla humalassa, senkin rutjake!

- Minä olen Jean Sibelius ja väitän, että pontikkapannun sato on valmis. Kaikki saavat osansa! Kukaan ei tule sanomaan, että sukuni ei olisi vieraanvarainen! Sikarit huuleen joka iikalle ja vaimoille varsinkin, se on tanskalainen tapa!

(Sibelius, Lönnrot, Runeberg ja Snellman syventyvät pippelinmittauskilpailuun keskellä pihaa.)

Snellman: Enköhän minä tämänkin kisan voita, mutta ei se mitään tee.

Lönnrot: Tuolla kalulla voittaisi Pietarin suurkilpailut!

Runeberg: No on se iso, mutta minulla on käyrempi!

Sibelius: Se on luettava veli Runebergin kyseenalaiseksi eduksi.

Topelius: Miksen minä päässyt kilpailuun ollenkaan?!

(Aino Sibelius taluttaa hämmentyneen Topeliuksen järvenrantaan.)

Sibelius: No mitä se Aino nyt sekoilee? Olisihan Topeliuskin päässyt kalua mittaamaan, minähän ihailen häntä salaa!

Runeberg: Ja minua avoimesti!

Lönnrot: No enpä minä tiedä mitä iso herra ihailee, mutta pettua syötiin joka juhannus ennen vanhaan.

Snellman: Mitä helvettiä sinä taas höpötät?

Sibelius: Huomioikaa pontikkapannu! (keittää aikamoiset pontikat)

Snellman: Emme kai me tuoretta pontikkaa sentään maistele?

Sibelius: Ei, sen pitää antaa tekeytyä. Täällä on vuosikertapontikkaa kuusen alla piilossa.

(Lönnrot ryyppää pontikkaa suoraan hanasta) HÅ HÅ HÅÅ!

Runeberg: Mitä pahuksen halvattua!

Lönnrot: Minä tunnen muinaiset karjalaiset tavat ehkä jopa suuremmin kuin te, joten suonette minulle anteeksi! Mies ja nainen kun pontikkaa juo, se iloa jopa heboisille suo! Se tanssia ja laulua kennäille luo, se muhevan pyllyn luoksesi tuo!

Runeberg: Mihin jäi allitteraava kalevalan mitta?

Lönnrot: Kyllästyy sitä kaikkeen aikanansa. Otan puhtaita tuoksuja Euroopasta!

Topelius: Nyt tuo mies on kyllä mennyt lopullisesti päin mäntyä.

Lönnrot: Hehe, koivu ja mänty! Eikun tähti! Olen jo lopun kyllästynyt niihin karjalaisiin vaivaiseukkoihin. Tahdon vapaata seksiä!

Snellman: Tukkikaa tuon äpärän suu!

Topelius: Onko oppimestarimme vislannut päästään?

Sibelius: Hämmentävä johtopäätös.

Runeberg: Hehheh, äpäriähän tässä tarvitaankin!

Aino Sibelius: Niin, jos ette huomanneet, niin minä toin Topeliuksen takaisin järvenrannasta tähän pontikkapannun äärelle ihmettelemään maamme aikoja ja tapoja. Välillä ongin tietooni, ettei mikään irstas suinkaan ole hänelle vierasta, vaan hän on hyvinkin perehtynyt hirvittäviin asiohin, joiden avulla maamme vallasväestö polkee poloisia työläisnaisia!

Runeberg: Mikä lie vasemmisto-feministi sinäkin olet! Ihan tulee joku turkulainen äänikuningatar mieleen!

Topelius: Ihanaa pontikkaa. Slurps!

Snellman: Röyh, aah, tupakka on maistuvaa tässä puolen litran piipussani. Mitä jos aloittaisimme bukkake-orgiat?

Runeberg: Sallinet, että hörähdämme!

Sibelius: (hörähtää eläimellisesti)

Silloin järvestä nousi veripäinen Eugen Schauman taluttaen Josef Julius Weckselliä kainalossaan.

Sibelius: Mitä piruja minun järvestäni nousee kohti kaikkein pyhimpääni, Ainolan ikiaikaista hiljaisuutta uhmaten!

Aino: Kirkkoveneellä vaikuttaisivat saapuneen.

(Topelius ryntää idylliselle hiekkarannalle ja tanssii Zorbaksen tanssin.)

Runeberg: Rööh!

Snellman: Sinulla alkaa poikaseni maha olla niin iso että se käy kalun tielle!

Runeberg: Haukkaa paskaa, senkin besserwisser! Minun vatsani luo pontevuutta suuruuteeni!

(Paikalle hoipertelee humalainen Mika Waltari.)

Waltari: Keitäs te olette ja missä minun vaatteeni ovat?

Snellman: Mieshän on tukkihumalassa. Antakaamme hänelle siis lisää viinaa.

Runeberg: Se oli nerokas päätelmä!

Waltari: Anteeksi, minun on mentävä rantaan kirjoittamaan. Olisiko teillä kynävälinettä ja pergamenttia? Hei, sinähän alat näyttää tutulta.

Runeberg: No totta helvetissä minun pitäisi tutulta näyttää, olethan katsonut minua Espan puistossa!

Lönnrot: Niin, jotain rotia sentään!

(Lönnrot ja Waltari maleksivat rantaan.)

Sibelius: Miksi kaikki tuolla rannassa käyvät? No, onhan siellä sauna ja idyllinen maisema. Toista se on, kuin Helsinki, joka vei kaiken laulun minusta.

Aino: Kuuntele, miten tuo harakka räkättää tuolla puussa!

Sibelius: Siinä tuli kriitikko sinfonialleni!

Aino: No voi vittu.

Snellman: Hyvin voideltu vittu on perheen onni!

Aino: Pitäisit sinäkin joskus sen turpasi kiinni!

(Snellman pöyristyy.)

(Fredrika ja Aino poistuvat puistikkoon harrastamaan kreikkalaista lempeä.)

(Pentti Linkola nousee kalasta)

Linkola: Te mullistatte biodiversiteettiä, senkin kuonat!

(naat nousee kalasta)

naat: Kyllä meijän järvissä on kalatasapaino aivan kohdallaan!

Linkola: Olen samaa mieltä.

(Snellman pöyristyy.)

Runeberg: Kalaa ja sikaa joka iikalle!

Esa Pakarinen: Nytkö sinusta savolainen tuli?

Aino: Antakaa minullekin sitä viinaa.

Lönnrot: Minä olen kutsunut mukavan kumppanin tälle paikalle. Hän osaa heittää keihästä mojovasti ja on muutenkin sutki sälli.

Seppo Räty: Antakaa perkele Ainolle sitä viinaa tai minä rupean kohta mahottomaksi.

(Eugen Schauman tarjoilee kaikille halukkaille viinaa seurallisesti pokkuroiden.)