Pelasin numeron kanssa Final Fantasya pikkutunnit, ja suuria seikkailuja ne olivatkin. Erehdyin siinä samalla tekemään pieniä paukkuja ricard-yrttilikööristä ja punaviinistä. Hän näytti minulle tappeluvideonkin sitten. Nyt on jonkunlainen levollisuus ja kaikki päällä mutta ei toivettakaan unesta. Vatsa on täynnä vielä ahventa ja perunoita. Kuuntelen youtubesta ruotsinkielisiä lauluja, koska juuri nyt haluan kuulla ruotsin kieltä. Pari tuntia aikaisemmin halusin kuulla suomea. Kello lähenee kuutta. Tiedän että yhdeksältä voin kävellä lähipubiin, tilata kahvin ja viskin ja veden ja lukea lehden. Sitä odotan. Ei kerta kaikkiaan pysty makaamaan paikoillaan.

Ei kai tässä siis valittamista ole. Pitää vaan malttaa. Ja olla tuntematta mitään häpeää ja kalvavaa syyllisyydentuskaa, koska tilanne on reilassa. Tiedän vaan, että nytkään ei tule urheiltua eikä tehtyä kummempia. Tai mistä sen tietää, jos pääsen vauhtiin sen eilisen nistin mahdollisesti tavatessani tällä kertaa uusin voimin...