Olin suhteellisen virkeänä ja täysin selvin päin menossa odotettuun Filosofien kahvila-tapahtumaan. Onnistunut, vaikka paikoin haastava työpäivä takana, sen jälkeen vauhdilla pyöräillyt paikan päälle strategiseen panimoravintolaan. Vähän ensin aina nuutunut olo heti pakko-orjana pönöttämisen jälkeen... Kävin kaupassa matkalla töistä ravintolaan, että ehtisin hamstrata tarjoukset, ja tuli kiire. Hmm, viimeksi syönyt salaattia viisi ja puoli tuntia sitten. Kello tulee jo viisi. Olisin halunnut lihakeittoa ja stouttia... bratwursteja ja ... tai jotain... mutta ei, panimoravintolasta on sunnuntaisin keittiö kiinni! Mitä helvettiä! Olisi ollut niin mukavaa haukata ja hörppiä jotain ja sitten hörppiä jotain maukasta ja elähdyttävää filosofiaa kuunnellen, kuten tällä omituisella kansanosalla tosiaan on tapana joskus sunnuntaisin...  luulisi ettei suunnitelma näin pieleen menisi, että saisi ravintolasta vähän edes pientä syömistä ja juomista ja sitten menisi sinne saliin... Jostain syystä kauhea jono baaritiskille. Istun pettyneenä ja odotan että se päättyisi. Ei tee nyt mieli jonottaa nimittäin. En enää osaa arvioida haluanko olla täällä ilman ruokaa. Se jono ei pääty koskaan. Tiirailen tilannetta ja koitan vähän nuuskia mitä salissa tapahtuu mutta ne ääliöt tukkivat kulkuväylät kokonaan idioottimaisella jonollaan ja pulisevat joutavia. Minua alkaa vituttaa ihan kunnolla nyt. Ei pitäisi olla näin vaikeata. Ei todellakaan. Kerään kamppeeni, raivaan väylän läpi ärsyttävien ihmisten tiuskien "Anteeksi, förlåt, make way!!", painallan ulos koko paskalafkasta, ja ensin ajattelen käyväni jossain syömässä jotain ja sitten tulevani takaisin tapahtuman 2. osioon juomaan olutta ja pönöttämään. En oikein keksi enkä löydä mitään sopivaa paikkaa joka olisi avoinna ja alkaa tuntua ihan helkkarin huonolta koko homma. Ei voi olla näin hankalaa. Pyöräilen vihaisena kotiin syömään soldatens ärtsoppa-hernekeittoa ja näkkileipää. Olkoon, paskat saatana!

Näin käy liian usein!