Tässä kuussa ei tulekaan risteiltyä. Ei nyt halua risteillä. Mitä siellä muka tekisi? Ei tässä tilanteessa ole risteilysesongille sisaa. Laivalle ens kerran vasta kun tää pesti on ohi. Nih.

Sen sijaan käyn maaliskuussa Tampereella, yövyn hotellissa.

Kohta on myös jo helmikuu ja silloin voisi kävästä Turun kulttuuririennoissa ja hoitaa koti-ikäväänsä yhden päivän ajan. En yövy hotellissa vaan palaan samana iltana taikka perillä takaisin lienen vasta yöllä.

Luen junassa Waltaria. Se onkin tässä vielä nuori ja kiihkeä. Kuin suuressa illusionissa. Kokeilee uutta kaleidoskooppimaista romaanimuotoa, jep, tämä onkin se kaleidoskooppijuttu mistä Panu höpisi. Hypitään hahmosta toiseen ja tuloksena on kaupunginkuva monine kohtaloineen. Välillä Waltsu jopa antaa itselleen äänen ja puhuu lukijalle. Nuori Waltari on maukasta, siinä on sydänverta ja paloa / melankolista varhaiskypsyyttä, pettymystä?

Viikonlopuksi pitää etsiä kala smetanalle. Huomenna siis pyytämään. Oho! TIETOISKU PURSKAHTAA! Ennen sitä kalaa vasta pyydettiinkin, nimittäin vetten isänniltä ja emänniltä pyydettiin että tulisi kalaa verkkoon. Pyytämisellä on vain näennäinen kaksoismerkitys, yhtä hyvin voisimme pyytää lihaa tai vaikka sieniä kuin kalaa. Kalaperinne on vain väkevämpi tuhansien järvien maassa.