Viimeinen viikkoni tehtaalla on käynnissä, enää kolme iltaa on hommia. Näin sain tietää äsken. Kurkku loppuu kesken, satokausi ja sesonki on ohi, linjat on lakkautettava ja väki vähennettävä muutamaan hurjaan. Miksiköhän sitä kurkkua piti sitten puskea niin kauhealla paineella pari viikkoa, että hävikkiäkin tuli varmaan tuhansia tonneja? Vähemmälläkin älyttömällä äheltämisellä materiaali loppuu. Kaikki johtuu tietysti sauriaani-pomon pohjattomasta ahneudesta... kaikki tilaukset niin nopeasti kuin mahdollista, ylikiivaaseen tahtiin lihakset ja hermot naukuen, koneet höyryten ja yli keittäen, purkit rikki ryskyen ja puolet vihanneksista pitkin pihaa lentäen, ja sitten palkolliset äkkiä pois! Tämä on pelin henki, niin se toimii kapitalismissa... mutta minä kuulun Liittoon, vieläpä kahteen! SELiin ja (Vas.) Elintarviketyöläisten liiton lakimies ja Li Anderssonska saavat yhdessä nostaa kauhean äläkän asiasta... siinä joutuu sauriaani elämänsä tiukimpaan paikkaan...

Enkös minä jo aikoja sitten joutunut ongelmiin hölöttäessäni työpaikan sisäisistä asioista internetissä? Aina joku juttuni liiankin todesta ottaa. No sama se, en aio viisastua, se on periaatekysymys. Noin muuten, kaipa minä sanon TE-keskukselle ja Kelalle että huomio morjens, en työskentele kohta enää, ja rupean etsimään lisää elintarvikehommia että jossain vaiheessa saisin Liiton viikkoja lisää täyteen. Eipä niillä hommien löytymisellä silti kiire ole.

Tämän työrupeaman jälkeen voin nimittäin rauhassa vaikkapa sienestää, tehdä suursiivouksen puutalokämpässäni alue alueelta, elostella hieman ja lisäksi syventyä tuiki olennaiseen ja ajankohtaiseen teokseen nimeltä Matka muinaiseen Suomeen. Eiköhän käsissäni ole vuoden merkittävin julkaisu... kaunokirjalliselta puolelta taas Musta torni-sarja on yhä kesken, kolmannessa osassa.