"LEMUVAARA"

Arkaaisia asukkaita Lemuvaarassa

Aurinko nousi ja hiljaa herätteli Lemuvaaran tuvan asukkaat. Ensin nousi poika Tuomas, joka hihkaisten loikkasi hetakaltaan ja rynni suureen syömähuoneeseen innokkaana. Mitä lie unia mahtanut Tuomas Lemuvaara nähdä, kun tällä tavalla heräsi. Hihkaisun myötä säpsähti myös sisar Brunhilde hereille ja vaikersi voihkien.  Brunhildea oli aina kovasti hemmoteltu, saattaahan tuon nimestäkin jo päätellä. Alistuneena tassutteli kuitenkin hänkin syömähuoneeseen. –Saatanan kukko! hän tiuskaisi aamutervehdyksen veljelleen. Omia aikojaan könysivät jalkeille lopulta myös isä Anselmi, äiti Haima, toinen isä Ruputeus, toinen äiti Nadja sekä vielä kolmas äiti Kiiruna. Niin, sankka mutta selvittämätön oli Lemuvaaran suku. Eipä siis ihme, että suurin osa jälkikasvusta oli jo hyvissä ajoin lähtenyt rohkeana maailmalle .

Suuressa syömäsalissa Tuomas ja Brunhilde keittelivät valtavassa kuparipannussa kahvia. Kyseessä ei ollut mikään pahainen keittiö, vaan sinne kokoontui väki koko pitäjästä istumaan iltaa, viettämään aamua, paistattelemaan päivää ja vaihtelemaan kuulumisia. Jos sukulainen sattui käymään, niin tunnelma oli erityisen juhlallinen. Hyvin iso osa pitäjän asukkaista olivatkin sukulaisia, ja jos eivät olleet, niin olivat sitä Lemuvaaran tuvassa kolme kertaa vierailtuaan. Vieraspaikkakuntalaisia joko ylenkatsottiin ynseästi ja ihailtiin varauksetta. Joskus ensin toista, ja pian jo toista. Nyt kömmikello löi kymmentä ja sali alkoi täyttyä perheestä ja suvusta, ystävistä ja kylänmiehistä ja heidän kotieläimistään(ei lemmikeistään). Kotieläimistä puheen ollen Tuomasta kismitti, että hänen ainoat omat holhokkinsa olivat vielä toistaiseksi tähän ikään olleetluteet, täit ja kirput, jotka hän kylläkin elätti vastuuntuntoisesti, kylpemättä juuri koskaan. Isä Anselmi kastoi jo ruisleipää piimässä, Haima-äiti puraisi sipulia ja ryyppäsi votkaa ja isä Ruputeus hyräili vanhaa virttä vai mitäköhän lie muinaista pakanalaulua oikeastaan mahtoikaan hyräillä.

-Kiiruna Pallintytär! Kuppis on jo täynnä! kiljaisi eloisa Nadja-äiti.

-Hehheh, niin se lähde on täynnä kristittyjen luita! vihjaili isä Ruputeus ja sai korvatillikan Haimalta.

Kiiruna kiirehti kahvikupilleen ja veti hampattomaan suunsa ennenkuulumattomaan irvistykseen.

-Missäs se lie se Sepeteus-serkku? Eikö sen tänään pitänyt tulla?

-Tulee hevosilla ja vankkureilla ja pakka-aaseilla ja kuormamuuleilla ja kultaisissa vaunuissa tuleekin, hehheh! konstaili isä Ruputeus ja sai läimäyksen Nadja-äidiltä. Ruputeus taisi tykätä tuskasta.

Tuomas meni pihalle katsomaan joko se Ruputeuksen Sepeteus-serkku jo pian saapuisi kuuluville. Eipä hänen tarvinnutkaan kuin pari kuutiota kuusipölliä halkoa ja viiskolmatta kiveä pyörittää, eikä Brunhilden tarvinnut kuin kolme lehmää vasikoida ja viisi lammasta lypsää, kun jo alkoivat kaukaa kuulua Sepeteuksen tutut saatesanat vuoren seinämistä kaikuen!

-Perkeleen perkeleen perkeleen perkeleen perkeleen perkeleen perkeleen perkeleen... (jne.)

Naisväki kerääntyi pihalle ilakoimaan Sepeteuksen saapumista. Laulut raikuivat ja soitto soi. Miesväki suhtautui pilkallisesti moiseen elämöintiin, mitä nyt nuori Tuomas saattoi vielä saada anteeksi nuorekkaan intomielisyytensä. Brunhilde piiloutui varmuuden vuoksi karsinan ylisille(*) renkien kanssa. Kuin tuulispää karautti Sepeteus karavaaninsa edellä pihaan, pisti tupakaksi ja veti helvetinmoista pirunpolkkaa kaikkien iloksi muttei vielä virkkanut mitään. Perässä saapui piakkoin hänen muu perheensä kuin lauma harhautuneita lampaita. Ensimmäisenä sai järkevän sanan suustaan Haima-äiti, muut vain mölisivät kielettömästi vieläkin.

-Eikös se lie se Sepeteuksen katras kasvanutkin sitten viime vierailun?

-Heh jo vain muoriseni, minulla kolme uutta tuon vanhan akan kanssa ja kaks uutta tuon toisen vanhan akan kanssa ja viisi uutta tämän uuden akan kanssa ja nuo kuus kappaletta, en tiiäkään mistä ovat tulleet!

*Lemuvaarassa oli vallan erikoisrakenteiset karsinat. Yllättääkö se ketään?