Eräs pöhöttynyt mies tuli tuossa sanoneeksi jotain sellaista, että eivät suomalaiset vaadi muutosta tai jää liikoja sitä puimaan, sen kummemmin sössöttämättä ne menee ja tekee sen. Kaikesta huolimatta ehkä tunnistin itseni kun se esitettiin oikealla tavalla. Mitäköhän minä tekisin tässä vaiheessa? Pitkäjänteisyys on yksi lukuisista puutteistani... on taas se mielentila että tahtoo saada aikaan, saavuttaa, tehdä, lyödä tuloksia pöytään, mutta ei tietenkään niinkään missään kenenkään suoritusbisneksessä, senhän luulisi olevan sanomattakin selvä uskolliselle lukijalle. Kai se on silti otettava enimmäkseen yksi päivä kerrallaan ja nautittavas carpe-vohvelia diem-kastikkeella. Tulee jopa se romaanihaasteemme mieleen, esimerkiksi. Sitä on se yksi sivu krijoitettuna eikä mielentila kuitenkaan ole sellainen että millään malttaisin sitä keskittyä työstämään. Liikaa mielessä. Lienee sen sijaan poukkoiltava villisti maailman arvaamattomassa sykkeessä ja uskallettava elää. Sitten taas helpottaa tämä tietynlainen sinänsä uskoakseni hyvinkin tervehenkinen levottomuus.

-Losrandir Henduluinin lokikirjasta 7.2.2015 keskipäivänä Kaliningradin aikaa