Kuten sunnuntaihin kuuluu, nousin tasan puolilta päivin valmiina toteuttamaan suunnitelmani: käydä jossain, missä en koskaan aiemmin. Pakkasin satulalaukkuihin 2 omenaa ja 1,5l vettä. Valmiiksi siellä oli tietysti 0,7l Courriere XO-brandya. Hei hoo, Raunistulan rampin yli ja Satakunnantietä ratsastin! Raision jälkeen paljastui, että Kustavintie on paska eikä sovellu arvolleni. Mikä neuvoksi? Noh, koukkasin Nousiaisten kautta! Kuten tavallista, piispa Henrikin tsompi koitti estää läpikulkuni. Humautin sitä kuitenkin tottuneesti retkikirveksen hamaralla ohimoon ja se tuupertui tantereeseen. Omasta uroteostani hurmioituneena pysähdyin hetkeksi, syömään omenan ja juomaan vettä.Matka jatkui kohti tarunhohtoista kievaria Lemun Porttia, joka löytyi kuin löytyikin!! Sieltä ravitseva juustoburger(sentään sangen maltillinen eväs, ei mikään kerroshirviö), hetken huili ja sitten suoraan Lemun ytimeen. Jalkauduin vaihteeksi. Noh, siellä oli kirjasto, kirkko, VPK ja joku kyltti jossa kerrottiin että Mannerheim kävi täällä rippikoulun. Kohtasin monta kissaa, joista yksi pikimusta. Sellainen pitää aina kohdata jossain vaiheessa, se on kohtalokasta. Hyvä, tavoite eli Lemu vihdoin saavutettu, nyt vain takaisin...

Alkoi potuttaa ne kaikki moottoritiesolmut ja liittymät ja liikenneympyrät ja muutenkin tielläni olevat autot, kun muutenkin jo alkaa vähän tuntua tämä rääkki. Voi, kun saisi vaan ajaa leppoista pikkutietä vaikka ihan yksikseen ja katsella pilviä ja kuunnella omia ajatuksiaan... kiroilin ja huusin harhaan johtaville kylteille ja kommervenkeille, ja kun jäätelömarketin edestä löysin sinne pysäköimäni ratsuni kaatuneena kyljelleen telineineen kaikkineen(?!) kirosin niin lujasti ja tulikivenkatkuisesti, että taisivat alkuasukkaatkin jo katsella säikähtäneinä. Ottaahan se luontoon semmoinen. Ei se silti mitään, vähän jäätelöä lohdutukseksi, sitten matka jatkui. Paluumatkalla onnistuin välttämään hirmuisen ylämäen valitsemalla eri reitin kuin mennessä. Se oli siis minulle vain hirmuinen alamäki! Kismitti etukäteen että tämän hurmiollisen alamäen joudun varmasti taluttamaan ylös kun olen nääntynyt takaisintulomatkalla. Mutta onnistuin välttämään koko paskan! Muitakin pieniä positiivisia yllätyksiä sattui, jotka kompensoivat kovasti ajoittaista lannistavuutta. Masku-Raisio-Turku, no nyt helpottaa kun on niin tuttua kauraa, ja tietysti selvisin onnellisesti kotiovelle.

Pyöräilin tänään näköjään kartalta katsoen arviolta 60 km ja kävelin aika monta päälle. Siinä menikin näköjään taukoineen ynnä muineen koko päivä. Nyt on väsy.