Kauan sitten sitä saattoi poltella vaikkapa Moments-sikarillia krouvissa, sisätiloissa, samalla olutta hörppien ja turisten niin tärkeitä kuin turhiakin, ja siltä väliltä. Enää niin ei saata tehdä, koska jossain kumman vaiheessa lähes kaikki hieno on kielletty ja vastavuoroisesti lähes kaikki paska on sallittu. Kaikki nuo hetket haihtuvat kuin tuhka tuuleen. Nuo oudon kaukaiset formatiiviset vuodet ovat nyt auttamatta ohi, enää en rakenna vaan koetan ottaa moninaiseen käyttöön sitä kaikkea mitä aiemmin rakensin ja vein eteenpäin, vaikkei siitä mistään konkaan valmista tullutkaan. Kenties vielä kehitytään, kenties vielä kohotaan, ei heittäydytä liian lopullisiksi. Onhan vielä niin kovin paljon sellaista, mitä en ole koskaan ennen tehnyt. Tänäänkin, aivan pian, aion ensimmäistä kertaa eläissäni syödä korvasieniä. Nehän ovat tappavan myrkyllisiä, joten kenties tämä on viimeinen kirjoitukseni. Kas niin, on siis montakin syytä olla juhlava.

Ihmissuku ja -rotu käy minulle yhä vieraammaksi. En oikein käsitä heidän edesottamuksiaan ja heidän menettelytapojaan ja heidän ajatusmaailmaansa ja heidän mielenlaatujaan. Kenties asialle olisi syytä tehdä jotain. Mutta tärkeintä on jatkaa rohkeasti omaa tietä. Joskus asiat ratkaisevat toisensa jonkinlaisessa salaisessa vuorovaikutuksessa. Ehkä ei kannata stressata asiaa liikaa, ehkä on suhteellisen normaalia tuntea joskus noin. Tai vaikkei se olisi ns. normaalia, niin mitä sen on väliä? Se ei tarkoita, ettäkö se olisi väärin.

Elämä on oikeastaan melko hyvässä kuosissa, etten rohkenisi sanoa. Koetamme kyllä myös silloin tällöin kurkottaa vähän korkeammalle ja saada aikaan jotain jossain määrin merkittävää ja yltää urotekoihin - kun tilaisuus tarjoutuu, kun rahkeet riittää. Ja kunhan emme ainakaan tulisi vajonneeksi syviin laaksoihin saati meren pohjamutiin. Eteenpäin, kohti loputonta voittoa.