Katua pitkin maleksi levoton nuorimies. Hän olisi suuresti halunnut perustaa puolueen, joka ajaisi vallan kahvasta äestettyjen hugenottien asiaa. "Jumprauta, vielä minä näytän koko kelvottomalle kansainliitolle! Kyrpä, kyrpä, helvetinmoinen kyrpä!" huusi tämä hullu nuorukainen, sillä hänen kielitaitonsa oli, jos ei vähävarainen niin ainakin hänen puheenpartensa otti kovin taiteellisia vapauksia... hänen nimensä oli Orson Flynn, ja sillä nimellä hänet tultaisiin tuntemaan aikakirjoissa ja kronikoissa.

Orson Flynn tutkaili pohdiskelevasti näköpiiriään ja huomasi hemaisevan naisen lehmuksen alla polttamassa savuketta imukkeella. Välittömästi Orsonin käsi kävi povitaskuun, missä lymyili juuri tällaisia tilanteita varten paketti Popsin nakkeja, ostettu herran vuonna Anno Domini toissa suvena.  Liiempiä sumeilematta ja kursaamattomasti Orson tarjosi nakkimakkaraa hurmaavalle ilmestykselle: "Oi sinä veistoksellinen hempukka, maistuisko lihaisa välipala?"

Kohteellisen naisen aivopiirissä kävi kuitenkin ratas kuin toinenkin. Hän ei ollut syyttä suotta asettautunut lehmuksen alle tupakkaa imemään. Ei, sillä hän oli Cosheeza Fox! Bavarian ja Transsylvianian kaksois- ellei peräti kolmoisagentti ja tiettyjen valtiovaltojen uskottu nainen... mutta vain tietyillä ehdoilla. Hänen punaiset, vapaana liehuvat hiuksensa haastoivat jokaisen vastaantulijan... hänen täyteläiset huulensa sopertivat somasti kiellettyjä salaisuuksia. Hänen silmänsä olivat kuin orvokkien kehto, joka kutsui uppoamaan ikuiseen syleilyyn. Kuka mies voisi moista vastustaa!

"Oisko sulla jotain viinaa?" sanoi Cosheeza muitta mutkitta, sillä olihan vappu. Häkeltyneenä Orson nappasi takataskustaan aimo pullon napanderia, ja sehän kelpasi Cosheezalle: hän naukkaili ahnaasti ja röhki väkivaltaisesti joka ryypyn jälkeen. Välissä hän jopa maiskutti Orsonin rujoa nakkia suolapalakseen. Tämä ihana hetkonen olisi voinut jatkua vaikka kuinka kauan, mutta juuri silloin kadulla tapahtui jotain joka kiinntti nuorten rakastavaisten huomion täydellisesti.

"ICH BIN JONGALEER VOLTIGEIDEN!" karjui mies joka pomppi eteenpäin käyttäen penistään hyppykeppinä. Tämä hämmästyttävä mieskunnon näytös oli mahdollinen vuosikausien harjoittelun tuloksena... hänen penishyppelystään kuului irstaita boing, boing, boing-ääniä. Säännöllisin väliajoin hän lakkautti etenemisensä, siirsi penistään oikeampaan kulmaan ja hyppyytti itseään paikoillaan, huudahdellen iskulauseita. "ON VAPPU, ON VAPPU! RUVETKAA TEKIN KOMMUNISTEIKSI!" hän huusi sylki roiskuen.

"Onpas iso kikkeli" sanoi Cosheeza kerrankin punastuen. "Iso se on hevosellakin!" tulistui Orson ja oli läimäyttää Cosheezaa takamukselle, mutta läimäyttikin itseään reiteen. "Meinasit läimäyttää mua persiille, senkin possu!" kivahti Cosheeza. Orson ei voinut muuta kuin todeta mielessään että tuolla naisella oli silmät selässä. Eikä hän ollut edes aikonut tehdä mitään! Tai korkeintaan aikonut, mutta jättänyt sikseen! Vihaisena Orson astui puhuttelemaan tuota toistaiseksi vierasta ja eriskummallista mieshenkilöä. "Kuulkaas nyt, laittakaa se sukuelimenne piiloon ennen kuin poliisi vie teidät!" sanoi Orson totisesti ja toivoi, että Cosheeza olisi katsonut häntä ihaillen. Niin hän myös teki, naisen sukua kuin oli ja sangen konservitiivinen arkisielultaan. "Näytä huutia sille juuttaan heittiölle!" hän kivahti ja polki korkokenkäänsä sammalmättääseen demonstratiivisesti.

"Se taitaa tosiaan olla paikallaan" tokaisi mies ja kääri valtaisan peniksensä lahkeeseen. "Totta puhuen ja asiasta toiseen, teillä lienee tutut kasvonpiirteet!" Orson katsoi hulluna miestä ja mietti mitäköhän helvettiä hän mahtaa puhua. "Nimeni on Errol Welles!"

Cosheeza Fox ryyppäsi aimo tujauksen napanderia ja päästi rähäkän merirosvonaurun. "Errol Welles ja Orson Flynn, veljekset kuin ilvekset! Masters of doom by doom mastered! All shall love me and despair!" Tämän purkauksen jälkeen Cosheeza kävi kielojen ja lupiinien taakse diskreetisti kyykkypissalle.

"Minä olen Orson Flynn! Sinäkö olet sukulaiseni?!" huusi Orson ja takoi Errol Wellesiä rintaan. "Hohoo, kautta pitkän nokkani ja suurten korvieni, se sinä totisesti olet!" huusi Errol vastaan vastaamatta kysymykseen suorasti mutta puhuen selviä sanoja viimeistään lennokkaan elekielensä myötä.

Lopuksi he tulivat tolkuttomaan humalaan ja ryöstivät pankin sekä vielä pakenivat miehittämällään junalla huiputtamalla olevansa SKP:n kollektiivisia pääsihteereitä ja muljauttamalla ovelasti silmäkulmiaan.

THE END