Hallavamoinen ja Elias Lönnrot kävelivät rehvakkaasti kohti Helsingin rautatieasemaa.

-Jo vain olet kovasti hurvitellut, Elias! En tiennytkään, että raittiusmies voi moisia Kajaaninmatkoja suorittaa.

-Nooh, kunhan päästelin höyryjä.... aika tavalla prutkutin!

-Paljonko meni rahaa iloittelussa?

-Ei paska punnitsemalla parane.

-Paljonko tuli lisää tuomiota kiirastulessa kärventymiseen?

-Ei Hittavaisen papanan vertaa!

-Paljonko...

-Vait', kloppi! Nyt mennään syömään.

Hallavamoinen ja Elias Lönnrot astelivat syömähän Aseman Möttösiä grillimakkaralla. Tunnelma raikui, ihmiset kaikui. Mieli miekkosten levollinen, einemöinen maittavainen. Rauha maassa, hyvä olla.

-Miltäs maistuu nykyajan ape?

-Jo on hyvvee tämä lihamöttönen! Minun nuoruudessani syötiin aina vaan pettua.

-Ainako vaan? Minua ihan hävettää, kun olen tänään jo syönyt munia, riisiä ja vähän härkää ja kiltin tädin laskiaispullankin.

-Joskus saatiin fläsiä tai Iorin lientä. Peijoonin puksuttumia nuo junat!

-Minä tykkään junista

-Rautatie ja vesitie, metsäntie ja lumitie, tie on toikkaroida tuolla, miehen mennä taikka kuolla!

-Ethän sinä tykkää loppusoinnusta.

-Et sie kuule kloppi tiedäkään mistä kaikesta minä tykkään!

-Miksi me jätimme Väinämöisen ja Ainon sinne Ressun taakse?

-Ne olivat kylläkin Ior ja Iida.

-Kaikkea sitä voikin ihmiset saada toisensa väärin käsittämään! Yhteisymmärrys jos maltettaisiin saavuttaa, niin kaikki menisi hyvin! Ukko ja Pukki, Seppo ja Lieto...

-Minäkin olin joskus suuri idealisti. Sitten raitistuin, viisastuin katkeroiduin ja lihoin. Nuorena kuljin ilman vaatteita kesät talvet ja kiipeilin puissa. Voiko ihminen koskaan toista todella saavuttaa, voiko veljensä tai sisarensa mieleen astua ja toisen koskaan täysin tuntea?

-Juna lähtee viidentoista minuutin päästä!

-Jumprahuiti, rientäkäämme! Kulauta alas se!