Itsensä huijaamiseen ihminen on aina kylliksi ovela, jos hänessä vain on vähänkään sellaista taipumusta. Jokin ihmisessä on sellaista, että hän haluaa tulla huijatuksi. Kai niin on vain näennäisesti helpompaa... Kun hän uskottelee itselleen asioita, hän saattaa myös tavallaan olla tietoinen siitä, mitä tapahtuu, mutta siinä tapauksessa sulkee silmänsä asialta. Hän saattaa tiedostaa mitä tekee, ja luulee sitä kautta olevansa edelleen kontrollissa. Tähän sisältyy jotain paradoksaalista...

Aika kultaa muistot. Kai meistä jokseenkin jokainen jossain määrin mielessään värittää menneisyyttään. Jotkut enemmän kuin toiset.

Malliesimerkki itsensä huijaajasta on alkoholisti, joka ei syvällä itsessään myönnä sitä varsinaisesti olevansa vaikka jopa sanoisi sen myöntävänsä. Joskus tällainen huijari on suorastaan patologinen valehtelija - siis muitakin kohtaan, kuin itseään.