Kirjoitin teille vajaassa tunnissa tällaisen alustavan johdantokappaleen aamun ratoksi. Oikolukekaa ja käykää teksti läpi! Edenistä länteen, vihreä oli laaksoni...

 

Musta puro virtasi laakson läpi verkkaisesti. Suomaa oli sen alku ja merenlahti sen loppu. Hirvet ja peurat ylittivät sen päivittäin kuin työmatkalaiset. Puron toisella puolella oli sankkaa havumetsää, toinen puoli oli aukeampi ja valoisampi. Joskus laakson täytti sankka sumu, joka ei kuitenkaan ollut synkkä vaan utuisa ja hellä. Meri ei ollut kaukana eivätkä syysmyrskyt harvinaisia, ukkosenjohdattimista sen sijaan oli alkuaikoina pulaa. Laakson päästä päähän kulki myös hiekkatie, joka talvisin oli varsinainen luistinrata. Joinakin vuosina tämä ei ollut jäänyt kuvaannolliseksi ilmaisuksi, vaan nuorempien asukkaiden toimesta oli kokeiltu luistelua kulkutapana tuota tasaista jäärataa pitkin. Käytännöllisempi oli kuitenkin potkukelkka.

     Seitsemän lapsiperhettä asutti purolaaksoa tullen keskenään yleensä vähintään auttavasti toimeen. Vanhin perhe joka ensimmäisenä oli asuttanut tätä aluetta ja nähnyt tietä raivattavan vasta noin kymmenen vuotta sitten, sen perheen lapset olivat jo muuttaneet muualle opiskelemaan ja leipätöihin. Keskinäinen kilpailu talojen välillä rajoittui lähinnä siihen, kenellä uutena vuotena oli hienoimmat ilotulitusraketit. Kaikki tunsivat toisensa nimeltä vaikkei kylässä yhtenään oltu, paitsi erään talon virkaheitto setä joka viihtyi erään toisen perheen isännän tuvassa yhteisten metsästysreissujen jälkimainingeissa ryyppäämässä, puhumassa suuren maailman ja lähiseudun poliittisia ja yhteiskunnallisia asioita ja toisinaan kyllä erinäisissä talkoohommissakin.

     Linja-auto kulki aamuisin ja iltapäivisin laakson asukkaiden postilaatikoille asti ja järjesti sen lasten koulukuljetuksen. Kolme perheistä olivat ruotsinkielisiä, toisin sanoen siis kaksikielisiä. Kirkonkylälle oli viisitoista kilometriä ja kaupunkiin kolmisenkymmentä. Vähemmän, jos koukkasi lahdenpoukamaan ja otti sieltä veneen alleen. Työmatkansa kaupunkiin saattoi moni lahden rantojen asukki kulkea vesiä pitkin. Lähempänä, ikiaikaisen lahdenkylän ympäristössä vaikuttivat lähikoulu alaluokille 1-4 ja paikallinen vapaapalokunta. Kirkkoa ei ollut eikä kauppaa, eikä kirjastoa. Toisinaan kauppa-auto ja kirjastoauto kävivät seutuvilla. Olihan tämä sellaista aluetta, jonne muutti sankoin joukoin aikaansaapaa, ennakkoluulotonta ja rohkeaa väkeä, kasvavia perheitä ja yksityisyrittäjiä. Heillä oli jonkinlaista uudisraivaajahenkeä ja vapauden kaihoa.

     Täällä kaukana kerrostaloista jokainen rakennutti talonsa itse omalle tontilleen ja monella oli käytössä puulämmitys. Lienee ilmeistä, ettei puuta ostettu mistään kaupasta ja harvoin oli polttopuun haaliminen muiden tekijöiden käsissä kuin asianomaisten. Niissä hommissa olivat lapsetkin mukana eikä se sentään ollut mitään harrastusta ja leikkimistä, vaan sangen olennaista työtä elämisen ja pärjäämisen kannalta. Siinä missä kaikki työ, tai niin ainakin voisi olettaa. Laakson metsät olivatkin hoidettuja ja hyvinvoivia ja tuottivat hyvin polttoainetta, vaikkei kenelläkään ollut mitään uusmuotista moottorisahaajan suojavarustusta kypärineen ja haalareineen. Useimmat pitivät maillaan ainakin pientä peltoa vihanneksilleen ja hyötykasveilleen, enimmäkseen savisessa maassa, jossa jotkin kasvisrodut viihtyivät paremmin kuin toiset. Oli siellä kuitenkin suuri mansikkamaakin ihmisiä kesäisin ihastuttamassa, ja marjapensaita sekä raparperia.

     Eräänä aamuna sillalta yli puron kyljellään makaamasta heräsi krapulainen Orson Flynn ja vilkaisi satunnaista vieruskumppaniaan...

 

dali-normal.jpg

Orsonin edellinen ilta. Vuolaana on puro