Minusta tulisi maailman uusi Faustus, mutta minulle ei ole sielua jäljellä myytäväksi. On kyseenalaista, onko minulla koskaan sellaista ollutkaan. Voinko kasvattaa uuden sielun, ja sitten myydä sen eniten tarjoavalle? Se kai merkitsisi, että voisin myytyäni sieluni niin ikään kasvattaa uuden. Ajatus on toimimaton, sielun on oltava iäksi menetetty - ainakin ihmisiäksi. Kauppoja sieluilla kävi myös herra Gogolin hahmo, tosin kuolleiden sielulla. Sekö se oli se Tsitsikov? Tämä tosin perustui maaorjuuteen. Olisiko sielunpaimenella sieluja myytäväksi asti, jos ne myytävänä olisivat? Paljonko hän niistä mahtaisi pyytää? Voisinko pakottaa hänet luovuttaan minulle sielun tai jopa useampia? Se kuulostaa kyllä äkkiseltään sangen pirulliselta teolta - mutta sehän sopii teemaan mainiosti...

Mitähän siitä seuraisi, jos minulla olisi pokkaa julkaista tällaisia pohdintoja vaikka Facebookissa omilla kasvoillani, tai jossakin julkaisussa? Kenties otan yhteyttä vaikkapa Kirkkoon & kaupunkiin tai Kyrkpresseniin, jos ne nyt vielä ovat olemassakaan - otaksun, että ovat.

Tässä(kin) kirjoituksessa on liiaksi asti kysymysmerkkejä. Huutomerkkejä taas ei ole yhtäkään, joten sävy on sangen pohdiskeleva eikä laisinkaan julistava. Sopiihan kyllä se(kin). Käytän mielestäni liian mielelläni päätettä -kin, joka nyt korostuu laittaessani ne sulkuihin. Sentään tässä ei kertaakaan sanota "tavallaan".

Lauantaina käyn Porvoossa ja koetan jälleen käynnistää vallankumouksen. Puolue maksakoon viulut ja muut matkakulut. Ehkei sentään viuluja tarjota, edes lampaanviuluja(kaan). Konditionaaliko se lie, joka kummittelee. Kielioppia pitäisi kenties kerrata joskus.