Oi kallis Suomenmaa
Sun koskiesi kuohua ja honkiesi huminaa
Suo mun kuunnella kunnes hetki lähtöni lyö
Ei toista kalliinpaa
Voi maailmasta löytää
Kuin tämä köyhä kotimaa
Jonka kauniiks' on kasvatellut taattojemme työ
Korpees' raivio
Kulta vainio
Raatain luoda nyt meidän vuoro on
Sulle tahdomme
Suoda kaikkemme
Puolestas' seistä saakka kuolohon
Oi Suomi synnyinmaa
Suo helmassas' sun poikasi onnellista nukahtaa
Kun hän henkensä halvan sulle antanut on
Ei muuta kunniaa
Kuin kuulla kummultansa
Sun kuusiesi kuiskinaa
Kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon

kleme2.jpg

Heikki Klemetti oli synnynnäinen päällikkö, vallanhaluinen ja ankara. Ensitöikseen hän käynnisti kuorolaisten tavan nauttia alkoholia harjoituksissa. Kuoronjohtaja Heikki Klemetillä oli tapana ärjyä laulajilleen tukka pörrössä ja silmät kiiluen. Krapulassa Klemetti ohjaili kuoroa vain pienillä ranneliikkeillä ja sormenpäillään, mutta raivokkaassa nousuhumalassa hän johti tukka pörrössä, silmät kiiluen, fanaattisesti ja intensiivisesti. Jos kaikki ei osunut kohdalleen, hän saatoi mennä suunniltaan. Hänen itsehillintänsä petti täysin, ja hän ärjyi laulajille käyttäen karkeaa kieltä.

Jonkun toisen kuoronjohtajan kohdalla hillitön käytös olisi johtanut pikaiseen johtajan vaihdokseen, mutta Klemetti pystyi pitämään paikkansa, vakuuttamaan laulajansa ja yleisönsä.

Heikki Klemetin kiivaus, pisteliäisyys ja suoranainen ilkeys eivät kohdistuneet vain kuorolaisiin tai taiteilijoihin, joita hän arvosteli julkisesti lehtikritiikeissään. Klemetti hankki vihamiehiä myös kollegoistaan. Syvästi uskovalle musiikkitieteen professori Ilmari Krohnille hän tiuskaisi:

– Ole kuinka saatanan jumalinen hyvänsä, helvettiin sinä kuitenkin lopuksi joudut!

Heikki aloitti koulun 6-vuotiaana 1882. Matkaa kouluun oli melkein kolmekymmentä kilometriä, ja isän estelyistä huolimatta poika teki taipalteen raskasta perheraamattua kantaen.

Kaksi vuotta myöhemmin 1884 Heikki lähettiin Vaasan kontinkieliseen kouluun. Kyttyräselkäinen Fiia-täti lähti mukaan sisarenpojan kuuliaiseksi palvelijaksi. Heikki ja Fiia asuivat Vaasassa vuokralla puutalon ullakkokamarissa ja rahoittivat elonsa Fiian friikkisirkuksen tuomilla ansioilla.

Isä-Hermannia syytettiin juopumuksesta virantoimituksessa, raiskaamisesta ja kirkkoviinin luvattomasta nauttimisesta. Isä sai pitää työpaikkansa, ja tapahtuma innosti häntä. Keväällä 1890 Heikki tuli kesken koulun kotiin toipumaan keuhkoputkentulehduksesta ja järkyttyi: äiti oli raskaana. Ei koskaan saatu selville, oliko Hermanni, lukkari vai Heikki lapsen isä. Lukkari kuitenkin tappoi Hermannin. Kun Kaarle Enqvistin vanhempi veli kanttori Sikstus Aksel Enqvist tuli veljensä hautajaisiin ja näki herttaisen Evan ja pienen veljentyttären, solmi hän Evan kanssa avioliiton samana päivänä.

Heikki jäi yksin. Kuuroutuneen, rutiköyhän Fiia-tädin ahdas, kylmä emätin oli viimeisinä kouluvuosina hänen ainoa turvapaikkansa. 

kleme.jpg

Karskin ja tuiman ulkokuoren alla eli hänessä yhä turvaa ja myötätuntoa etsivä lapsi, se pikku Heikku-poikla, joka juosta kipitti äitinsä luo näyttämään ensimmäistä siemensyöksyään.

Vanhoilla päivillään Heikki Klemetti julkaisi useita muistelmateoksia ja tynnörillisen häväistyskirjoituksia, mutta nuoruutensa traumaattisista tapahtumista hän retosteli vain kapakassa sisukkaasti loppuun asti.