Töitä lopettaessa oli pökkelö olo. Oli ollut hikistä hommaa kuin aikoinaan oikeissa töissä, kun tavaraa piti lastata varastoja varten. Pökkelönä heittää huonot hyvästit kilteille kääretorttutädeille, kömpii ulos ja huomaa että päivät ovat pidentyneet niin että vielä riittää valoisaa. On siis kerrankin taas käveltävä eikä raiteiltava. Käveltävä pitkästä aikaa rantareittiä, sieltä kauppahallin läpi fiilistellen ja ylös sinne ei sentään Kaivopuistoon vaan Eiraan, mikä siellä nyt onkaan ennen Eiraa. Ei ainakaan Ullanlinna. S-marketissa tuli käytyä, katuja tuli mittailtua pökkelöyden vaihtuessa haikean lempeään rentoon haahuilutunnelmaan.

Italialainen ravintola ei kelvannut, ei soveltunut yksinäisen miehen repertuaariin, ei myöskään hauskannäköinen biljardi/hamburger/olut paikka. Kaikki olisivat tuijottaneet yksinäistä hamburgerointiani snookerin, Kaisan*) ja kasi- sekä ysipallon ääreltä. Pelata siellä voisi joskus ja vaikka mitä niinniin. Hesburgerin kohdalla taas oli vielä liian varhaista vatsalleni. Joku häiskä liukastui ilkeänkin näköisesti kotirappunsa edessä ja kysyi minulta oliko ratikka jo mennyt. Olipa hyvinkin. Tai kysyi ensin että ratikkaako tähystin. Tähystin kyllä sitä kulman takaa. Oli se silti mennyt. Piti minua varmasti outona pökkelönä. Näin hassuja taloja, näin yhtä sun toista ja kello kävi.

Yhytin raitsikiraiteiden vierestä viimein kiinalaispaikka Seaside Gardenin jossa oli ihanan rauhaisaa china girlini kanssa. Olin ainoa asiakas. Pling plong ching chang taustamusiikkia monituhantisvuotinen keisarikunta, kung futset vieköön... Tuli hitaanlaisen aterian loppuvaiheilla päätettyä, etten tänään käykään siinä pikku konsertissa klo 19 jota kohti koko haahuiluni alunperin oli kohdistunut.

Rautatieasemalle pääsin kuin pääsinkin hassunhauskalla haitariraitsikalla ties mitä reittejä kiertäen taas kerran satamien kautta, haitarisporaani astuin Eiran sairaalan kohdalta. Juna kotiin sekoili runsaasti ja luin Kjell Westötä. Sauna päättäköön ehtoon, onko tämä matinea.

* Ei sentään Mäkäräis...!