Kirjoitukseni täällä ovat usein niin pitkästi henkilökohtaisia, etteivät muut kuin minä itse tule niistä hullua hurskaammiksi. En minä niissä silti sisäisimpiä tuntojani valaise, vaan palasia tajunnan virtaamisesta ja jotain sirpaleita arjesta ja ajatuksista. Nyt seuraa jotain vähän erilaista, kun sopiva sauma ilmaantui kuin tilauksesta. Kuitenkin se on jo sen verran yleisluontoista ja iskemätöntä, ettei sitä kukaan esim. US:n blogista lukisi. Ehkä se kuuluisi jonkun Apu-lehden pikkukolumniksi, jos kirjoittaja olisi hyväksytty ajattelija. Koetan ilmaista itseäni selvästi ja ymmärrettävästi, vaikka monien esseistäni ja kirjoituksistani perusteella olen sen taidon menettänyt. Toivon että jonkun muun osaamisen hyväksi, että olen saanut edes jotain muuta tilalle, sillä siitä ilmaisun selkeydestä ja tasosta minulle pitäisi olla hyötykäyttöä - jos nyt sitä ilmaisutaitoa koskaan on ollutkaan ja jos siihen mitään edellytyksiä olisi.

Olen ihminen, joka koettaa tehdä oikein. Tahdon, että jokainen saa ansionsa mukaan mutten kuitenkaan aseta ihmisiä kovin suureen eriarvoisuuteen, ja silloinkin kun niin teen, paljolti heidän hyvän tahtonsa perusteella. Pidän heistä jotka jaksavat yrittää mutta arvostan myös vain sitä ettei tietoisesti tai epätietoisestikaan poljeta toisia ja tehdä ns. myyräntyötä. Haluan hoitaa oman osani muiden hyväksi, noin niinkuin sinänsä ja käyttäen niitä avuja, joita minulle on suotu jos nyt mitään on suotu. Ehkä velvollisuus kehittää itseään on laiminlyöty tässä tapauksessa...

En arvosta korkealle tuomioistuimia enkä yleensäkään pykäliä, jotka ovat järkähtämättömiä ja joita ei voi soveltaa. Periaatteen miehet ovat tavallaan kunnioitettavia, mutta heidän on voitava tehdä tulkintoja tilannekohtaisesti. Reiluus ja jonkinlainen luontainen oikeudenmukaisuus ovat minulle vaistomaisia ohjenuoria ja voin pahoin, kun näen vääryyttä. Säännöt ovat sääntöjä? Niin. Ne ovat VAIN sääntöjä, ja usein pahantekijä osaa kätkeytyä niiden taakse tai jopa käyttää niitä hyväkseen.

Maailma ei kuitenkaan toimi niin. Jo lapsuudessa vahvempi vie heikommalta; tai oikeastaan häikäilemättömyys voi tehdä heikommastakin vahvemman osapuolen. Häikäilemättömät yhdistävät voimansa(vaikkakin ahneuksissaan saattavat kääntyä toisiaan vastaan) ja heidän valintansa, tekonsa sekä ajatustapansa valmistelevat heitä käyttämään kykyjään yhä paremmin palvelemaan itseään.

Eihän tämä mikään uusi asia ole. Heillä voi sittenkin olla tietty pointti, jotka kaipaavat kristinuskon vaikutusta. Osittain siis... antakaa minun puhua loppuun. Joskus 50-100 vuotta sitten kristillisestä moraalista ja etiikasta tuli vielä kansaan jokin hillitsevä voima ahneutta ja lähimmäisen alistamista kohtaan. Toisaalta silloin oli sodat, ja kiivaimmin uskojista muodostui usein kiivaimpia väärintekijöitä, ja itsensä yläpuolelle asettaneet ja vailla luontaista oikeudentuntoa porhaltaneet niinikään kutsuivat itseään kristityiksi vailla omatunnontuskia. Kansan syvissä riveissä ehkä oli jotain hyväntekemisen kulttuuria, kyläyhteisössä autettiin toisiaan, mutta he tekivät sen usein lopultakin nöyryydestä, pelosta ja olosuhteiden pakosta. Joten ei tämän enempää kristillisistä hyveistä, sillä ne ovat käytännössä muuttuneet aina ajan, ihmisten ja yhteiskunnan muutosten mukana.

Nopeat syövät hitaat ja heikkojen antaa kuolla. Oli miten oli tämän asian kanssa, mutta minuakin on usein varsinkin myöhemmällä iällä rangaistu ja kenties jopa paheksuttu sellaisten toimesta, jotka selvästi loppujen lopuksi omaavat löyhemmän moraalisen selkärangan kuin minä. Jos jaksan ja viitsin(olenhan myös joskus laiskankarhea), voin tehdä mielelläni sellaista ylimääräistä työtä joka ei varsinaisesti hyödytä itseä mutta on yleisemmin hyväksi. En erityisemmin nauti pykälien mukaisesta mutta epäreilusta keplottelusta - paljon mieluummin päinvastoin, eli pykälien ja yleisten sääntöjen vastaisesti mutta käytännössä oikein.

Jaksan uskoa, että useimmat voivat ehkä vieläkin huomata ja päätellä mikä on oikein ja mikä tuottaa hyvää. Ei ihmisistä pidä tehdä niin pinttyneitä ja yhteiskunnasta niin monimutkaista että he tarvitsevat kirjan joka sen heille kertoo. Tarvitsemmeko me epämääräisen, pienen ihmisen näkökulmasta mielivaltaisen instanssin*) joka säätelee moraalin ja puolestaan kertoo, kuinka nykyaikana on sopiva ajatella asioista. Tällaisia oikeinajattelijoita hyökkää oikealta ja vasemmalta eivätkä he ole sen enempää oikeassa kuin että heidän mielipiteensä ovat jostain syystä vakiintuneita, joissain tapauksissa äkkivakiintuneita ja usein myös tilapäisesti. Usein nähdään pikkuseikat suuremman kuvan kustannuksella, ja tämä vaikuttaisi vääristävän kokonaisajattelun. Kun pitäisi ajatella itse ja miettiä mikä on loppujen lopuksi oikein, ollaankin hukassa. Minun oikeussalini palvelee ihmistä eikä moralisoi tai hurskastele.

*) En ole (nyt) niin anarkisti että tarkoittaisin tällä tuomioistuinta/lainsäädäntöä sinänsä vaan jonkinlaista kollektiivista... onkohan oikea sana konsensusta...? joka tuntuu ihmisiä sätkynukkeinaan heittelevän ja heidän mielipiteensä ahjoavan, kun he tuskailevat ja päivittelevät tuon tuostakin jotakin ajankohtaista yhdessä ja voi sitä, joka tarjoaa erilaisen näkemyksen tai vaikkapa vain kolikon kääntöpuolen