84-vuotias Pentti Linkola on rasvannut kumisaappaansa kalaöljyllä, pukeutunut hamppukuitupanssariin ja valjastanut hirvasuroon. Nyt hän aikoo ratsastaa Helsinkiin antamaan viimeisen kaikkensa luonnon ja siten myös ihmiskunnan ja isänmaan puolesta. Ensin hän käy halaamassa lempipuitaan ja ripustamassa verkot pirtin seinää vasten tuleville sukupolville. Niille, jotka jäljelle jäävät hänen aikaansaamastaan pan-galaktisesta apokalypsista. Siitä hyvästä apokalypsista, jonka tarkoitus on estää se paljon pahempi katastrofi.

Ällistyttävän ketterästi ukko loikkaa metsäisen ratsunsa selkään tahattoman fallosmaista satulanuppia rynksäyttäen ja tarttuu ohjaksiin. "Hei-hoo, veli hopea!" murahtaa Pentti ja painaa lempeästi saapasta hirvaan kylkeen. Se nousee takajaloilleen, teutaroi etujaloillaan, pärskähtää ja mylväisee kuin tuomiopäivän pasuuna. Metsä kaikuu ja linnut lehahtavat lentämään. Pentti ottaa pitkän ryypyn piimää tuokkosesta kun hirvi kiihdyttää huimaavaan laukkaan. Tienoiden vilistäessä ohitse Linkola miettii ihmiskunnan tulevaisuutta ja biodiversiteetin mahdollisuuksia. Hänen mieleensä juolahtavat myös entisaikojen luonnonkansojen uhrausriitit. Nyt jos koskaan olisi monen uhrauduttava, jotta loput saisivat elää. Hän, luonnotarten valitsema toteuttaja, pitäisi siitä kyllä huolen.

Pikitien kohdalla sattuu kohdalle ensimmäinen vastaantulija. Pentti vetäisee suopungin hänen kaulansa ympärille ja kuristaa hänet rauhallisen ilmeettömästi kuin Vladimir Putinin sen voisi kuvitella tekevän. Tästä on hyvä aloittaa ja kiihdyttää tahtia hiljalleen. Matka jatkuu rivakasti ja hirvi talloo sorkkiensa alle näennäisen viattoman lenkkeilijän verkkareissaan. Viattomuus on suloinen valhe. Joku ryntää auttamaan, mutta Pentti lävistää hänet huolellisesti teroittamallaan mäntyisellä seiväskeihäällä, joita on sidottuna noin tusinan verran hirvaan kylkiin. "Jörn Donnerin annan ehkä elää, koska hän kuolee kohta kuitenkin" tuumii Linkola armollisesti samalla kun hän hetkeksi loikkaa alas hirvaksensa satulasta ja vetää kalastajapuukollaan kaulasuonen tottuneesti auki tikkaria lipovalta pikkutytöltä. "Naiset ovat kaiken pahan alku ja juuri siinä mielessä että heistä ne lisäihmiset tulevat" kertaa Pentti tuttua ajatusta ties kuinka monetta kertaa.

Vastaantulevat autot Pentti räjäyttää vuosikymmenten aikana salaa kehittämillään pihkapaskakranaateilla. Tarkka heitto syylariin ja KA-BUM BADABUM! Jysäys on joka kerta sellainen että hirvaan perskarvat kärähtävät ja paineaalto huojauttaa hieman jopa sen vankkaa juoksuaskellusta. "Harmi että tulee päästöjä tuosta loimotuksesta" murehtii Linkola. "Parempi silti näin" tuumaa hirvi, ja yhteisymmärrys on täysmittainen. Kun vastaan tulee kissa, koira tai muu ihmisen lemmikki, Pentin tappaminen ei ole enää vain rauhallisen ilmeetöntä. Hänen silmissään ja suupielissään vilahtaa poikamainen keppostelun nautinto. Tämä sivutyö antaa hänelle voimia pääasialliseen tehtävään...

Myöhemmin Linkola tuhoaa kokonaisia suuria rakennuksia luonnonlaboratorionsa mystisillä räjähteillä. Järvenpohjasta ammennetut kaasut ja ainekset ovat tietysti tehokkaampia kuin mitkään synteettiset yhdisteet. Luulitteko oikeasti, että hän vain kalasti siellä kaiket päivät? Turvamiehet, poliisin ja armeijan hän vaivuttaa syvään uneen, keskittymällä omaan DNA:hansa ja laukaisemalla hypnoottisen, telepaattisen massasuggestion. Osan vastustajista hän käännyttää vastaavin konstein liittolaiszombeiksi, jotka ryhtyvät tuhoamaan entisiä tovereitaan ahnaalla antaumuksella ja verta sekä suolenpätkiä säikkymättä. Nähtiinpä siellä Laura Huhtasaari repimässä irti Juhana Vartiaisen sukupuolielimiä hampaillaan, eikä kukaan ollut moksiskaan. Tai joku ehkä oli, mutta se oli välttämätöntä. Ehkä on parasta, että emme kaikkiin vallankumouksen sinänsä valitettaviin ja epäesteettisiin hetkiin takerru. Meidän on syytä luoda katseemme ja viedä mielemme muualle.

Auringon laskiessa, vihdoinkin toivon auringon ja juuri tänä tuomiopäivän iltana, on Suomen väkiluku laskenut n. kymmeneen tuhanteen taatusti kantasuomalaiseen ja Linkola suuntaa katseensa ulkomaille. Hänet on julistettu heimojen päälliköksi, joten tämän päivän jälkeen hänen ei enää itse tarvitse suorittaa kaikkia verotekoja. Hyvä niin, sillä totta puhuen hän on käymässä vähän ylimääräisen varttuneeksi tällaiseen paskaan, paikkoja hieman kolottaa tämmöinen taksvärkki. Ministereiksi Linkola nimittää eläimiä ja puita ja likaisen työn tekijöiksi nöyrät ihmiset. Kunhan asiat vielä tulevat globaaliin tasapainoon ja jäljellä olevat humanoidit ryhtyvät korjaamaan edeltäjiensä syntejä, esim. siivoamaan muovia merestä, hän voi vihdoin ruveta eläkkeelle ja kuolla pois onnellinen hymy huulillaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämänsä aikana tuolla kuolemansa kiitollisella hetkellä.