Nyt mennään syvälle. Vuosi on 2003.

"Perusdilemma 2k3"

Aisteja ei voi paeta
maailmat ovat yhä meidän
Me palvomme niitä
ne ohjaavat meitä oikein
Mikä tahansa on oikein
Väärin on oikein
Kuuro, sokea
mauton, hajuton
tunnoton & tuntematon
Ja silti olisin kahlittu kuin lapsi.
Kuin ihminen...

On oltava enemmän kuin tämä.
Vain äärettömyys on olemassa,
miten mikään voisi päättyä?
Meidän käsityksemme todellisuudesta
on niin kaukana siitä kuin voi olla.
Etäisyys äärettömyydestä
emme voi lähestyä.
Kuinka liikkua äärettömyyttä eteenpäin?
Jossain on oltava loppu
mutta se on mahdotonta.

_________________________________________

Nyt on 2004 ja sivistynyt lukija saattaa tunnistaa inspiraation lähteen.

"Taivaisa oikeus"

On tappamisen aika
Kosto on säädetty
Satuta tappamalla
Jumalat vaativat oikeudenmukaisuutta
Ainoa oikeus on veren oikeus
Järjetön verikylpy
Omat tunteet murskana
Hulluus
Lapset veressä
Jumalten taivaallinen laki
Tuskassa huutavat
Maailmansa raunioina
Tapa ne nyt
Älä anna kasvaa
Ainoa tapa hyvittää
Uhri
Hinta on asetettu
Kauan sitten
Kun rikos tehtiin
Kosto
Kuolema, järjetön murha
Lopullinen ratkaisu
Täytäntöönpano
Näin sen on mentävä
Tapa ne
Murhaa rakastettusi
Uhraa järkesi, mielesi
Tapa ne kaikki
Iloitse oikeuden vuoksi
Älä jätä yhtäkään henkiin
Kiduta
Uhraa itsesi, uhraa pienet, toteuta oikeus
Se on säädetty jo kauan sitten

Sehän oli Medeia antiikin Kreikasta.

__________________________________

Takaisin vuoteen 2003! Voi hellanlettas sentään...

Talvinen yö

Kaikki tekijät olivat nyt loksahtaneet lopullisille paikoilleen, ellen pian tekisi jotakin. Ympärilläni kärpäset surisivat kuin ilkkuen. Ulkona oli sopivan kohmeista ja raikasta, jälleen yksi haaskattu paratiisi. Montako kertaa täytyisi kääntää selkänsä kaikelle mitä tämä maailma tarjoaa?
Hirvet käyskentelivät korskeasti halki pikkumetsän. Hirvet, sen paremmin kuin minäkään, eivät osanneet antaa arvoa ympäristölleen, niiden ilmeistä lukien. Sellaisia ne lehmäeläimet ovat. Oliko mitään syytä tehdä asiat näin vaikeiksi?
Pakkasin taskuihini tavarat ja lähdin ulos. Siellä minua hyväili koko kauneuden olemus, sain koskettaa mielekkään olemisen perusedellytystä. Matka bussipysäkille oli rauhallinen lukuunottamatta erästä liukasta kohtaa, jossa ojassakäynti oli lähellä. Lipevä linja-autonkuljettaja selitti kovasti jotain paskaa ja niin kaikki alkoi.
Kaupungissa oli loskaista mutta lohduttavaa. Kauanko kestäisi tätä hetkellistä mielenrauhaa? Ehtisikö jokin pelastaa ennen väistämätöntä tappiota. Hyppäsin ratikasta ulos Töölössä.
”Moi!” Toinen joka ei tiennyt määränpäätä mutta aikoi ottaa reissusta edes vähän irti. Olisiko millään koskaan mitään tulosta… vaikuttiko mikään mihinkään? Tulisinko minä koskaan tietämään mitään? Mietteet jotka saivat minut epäilemään olemassaoloani olivat jo vallata mieleni, mutta toverini vei minua muualle.
”Hei, saisiko kysyä yhden kysymyksen?” Voi niitä pultsareita, miten niitä olikin paljon. Miksi? Miksei niitä ollut enemmän… ”Joo, kysy vaa”. Aina se haluaa nähdä mitä seuraavan kulman takana on…
”Uskotteko te Jumalaan?” Mitä tuohon voisi sanoa. Eihän sellaista uskoa voinut tosissaan olla. Miten johonkin ylipäätänsä voisi uskoa. Tarpeeksi vaikeaa on edes kellua mukana kaikessa hullussa saati sitten uskoa siihen. Tuhansia kertoja toistetut ajatukset takoivat otsaa vasten kuin kiimaiset italialaiset. Ei voisi sanoa mitään, mitä ei ennen oltu sanottu.
Loppuiltamme vietimme vanhan opiskelukaverin luona, vahvasti humaltuneina. Tuntui oikealta, järkevältä, tarkoitukselliselta. Miksi olimme täällä? Miksi emme? Elämän tarkoitus oli olla tietämättä elämän tarkoitusta. Toisin sanoen olimme hukanneet sen. Mainitessani tästä tuttavalleni hän naurahti rempseästi ja käveli vessaan.
Ulkona oli ihmisten saastuttama todellisuus, joka oli vain hengen väistämätön jatke… kenen hengen? Onneksi minä olin itseni ja pystyin mihin tahansa. Pelasimme korttia, minä katselin lumen putoavan alas maahan. Tämä kaikki todella oli jotain… sääli ettei meillä ollut mitään tekemistä sen kanssa. Kaikki luotu oli jotakin niin paljon enemmän. Me olimme pelkkiä olentoja… kutsumattomia, tarkoituksettomia, jotain yli-ihmistä odotellen?

_________________________________

Miksiköhän kirjoitin tällaisen ilmeisesti vuonna 2003 enkä jo 2001? Kai?

"W T C"

Men bring down towers and kill people
We don't mourn the dead, we mourn the power
They were defiant enough to take some power back...
When the same happened in Asia, we didn't care
Because it didn't affect the power scheme.
The bombings and holy quests do no better
than to bring respect, unity, we against them
What an accepted theft of power they have made.

________________________________

Sitten olisi aikamoinen läjä jonkunlaista lyyrisyyttäkin. Niissä ei ole tarkkoja aikaleimoja, mutta mitä nää voisi olla, 2002-2006. Seuraava palautti heti mieleeni palan silloisesta elämästä: jonkun harekrishnamaisen munkkihipin, joka möi minulle pussukan jotain leivoksia ja hedelmää. Siihen aikaan olin sellainen, että hyvin saatoin kokemuksen vuoksi ostaa moisen pussukan. Lisäksi ilmeisesti hän arvasi jotain hätkähdyttävää minusta. Olisiko ollut jotain niin selvänäköistä, että arvasi minun olevan lukiolainen! Haha wau! Se yllätti nuoren Losin. Tuohan sen muuten paljastikin: Olin lukiossa 2000-2003. Muuta en uskallakaan tulkita... ei helvetti, tässähän on viritelty loppusoinnutkin! Ovatkohan päin honkia.

Cain & 2 Pretenders

A man with eyes of light
and a presence of peace
I don't know if he's right,
approached me and knew me
I bought his fruit in a daze
One of us lives with his eyes closed
Maybe both, our world's a maze.

 
In the safe smooth havens we build
Who are we to face the hurt
The sense of reality, blurred
Our interest is dirt!
                      
The Home is unstable
Should you care & react?
No, as long as our ancestors act
They must be on the other side
But they are, but they are
Rebellion with dire consequences
Of Nature since Cain
No one knows what they're choosing.

________________________________________

Lopetetaan suomen kieleen, ruotsia ette osaa kuitenkaan, muutama tällainen lyhyt ja ytimekäs peräkanaa:

Itsevaino

Nurkassa jupisee ja noituu:
mies nuor', niin yksinäinen
Kuin mieli hänen hoituu,
se uskossa vain rämpiväinen

 
Ken hänet sinne on ajanut,
Kuka alueensa rajannut?
Hän se itsensä kahlitsee
ja ystävänsä tuomitsee

 

Naaras

Lamauttava ilmiö
Biologinen reaktio
Kiemurrellen alas kaivoon
Siksi sinua tarvitsen.


Vihollinen

Tapasin pukarini kerran
Taistelin, hävisin, voitin
Se tuli niin äkkiä
Kunpa olisi loppunut
Elinikäinen.
Hän tietää...
Kaikki loppuu.

 

Eräs turhuus

Ne somat ikkunat sinuun
ain' peilaavat minuun
Paratiisin puiden varjossa
mädännäisyys löyhkää
Vinhaa vauhtia syöksykäämme ja unohtakaamme tämä

_______________________

Lienee syytä kumartaa nuoren Losin sydänverta. PS. yksi noista perustui naat-henkilöön