(Mika Waltari tallustelee valepuvussa pitkin Champs-Elyseetä. Äkkiä hän havaitsee tutun hahmon.)

Mika Waltari: Vous etes en Finlande! (nykii hihasta)

Eino Leino: Ah, heleijaa! Sinäkö siinä, Mika? Miks on sulla tuo huivi ja leveälierinen hattu?

Mika Waltari: Jotta minua ei tunnistettaisi. Etsin inspiratsionia eri paikkakunnilta koska luovuuden puutteeni on ajanut minut vimmaiseen hypomanian kurimukseen, johon eivät auta viini, eivät laulu eivätkä naiset.

Eino Leino: Oletkohan varma, oletko kokeillut?

Mika Waltari: No... en.

Eino Leino: Vai luovuuden puute! Taitaapi olla mies ihan muussa puutteessa! Otahan tuosta ens hättään! (ottaa povitaskustaan absinttipullon ja tarjoaa sitä Waltarille. Tämä juoda pulputtaa ahnaasti, niin että kyyneleet valuvat silmistä) Ah ja voi!

Mika Waltari: (heiluttelee putelia teatraalisesti) Olinkin haistavinani henkäyksessäsi tuon pyhän luovuuden tuoksun, dryadien hien, najaadien kyyneleet, nymffien pillumehun... tuossa viitassasi olet kuin uudesti syntynyt Vergilius, joka johdattaa minut infernon kautta kiirastuleen ja paratiisiin... suutelen jal-

Eino Leino: -kuulostaa jo paremmalta! Ja nyt. (ottaa aimo hörpyn pullosta niin että sieraimista pöllähtää savupilvi ja livauttaa sen takaisin povariin.) Mennäänpä hotelli Adloniin!

Mika Waltari: Sehän on Berliinissä.

Eino Leino: Kämpiin?

Mika Waltari: Tämän sivistynyt lukijakin varmaan tietää, missä se on.

Eino Leino: No vittu, mennään Ritziin. Tule kanssani, pikkuvellos!

(Leino ja Waltari hyppelevät käsikynkkää pitkin Elysiumin kenttiä. Vastaan tulee yllättäen kauhistuttava näky: silinterihatussaan ja keppi viuhuen auraa itselleen sadatellen tietä itse ruotsalainen August Strindberg. Hänen silmänsä loimottavat vihreinä ja hänen suustaan tippuu paksua vaahtoa katukiville.)

Strindberg: Menossa naisiin? (nostaa hattua) Älä unohda piiskaa. Ja laudanumia.

(Eino Leino ei sano mitään mutta vilkuttaa hinttimäisesti tervehdykseksi.)

Strindberg: Mies tulee kasvattaa sotaan ja nainen soturin virkistukseksi: kaikki muu on tyhmyyttä. Katsokaa ihmiskunta, minä julistan teille mammografian! (hivuttautuu ohikulkevan rouvan iholle ja puristelee tämän kookkaita tissejä)

Leino: Älä katso, se on August Strindberg.

Waltari: Onko tuo August Strindberg! Mieshän on kuin lihaksi tullut hallusinaatio helvetistä!

Leino: Naulan kantaan osuit. Sinähän tahdoit infernoon? Tuossa on Strindbergin Inferno-kriisi. Puoli kuukautta hän on ollut lähes syömättä ja nukkumatta, ryypännyt ja huorannut ja syventynyt alkemian ja okkultismin saloihin niin että tuossa on lopputulos. Tuossa noin! Emme voi olla katsomatta! (osoittaa kepillään. Strindberg on pakottamassa hienostorouvaa siveettömyyteen julkisella paikalla.)

Waltari: Lisäksi miespolo on tainnut lukea liikaa Nietzscheä. Vai onko tuo taas jokin uusi näytelmä?

Leino: Runoilijan henki kaipaa yleisöä: vaikka sen sitten pitäisi olla vesipuhveli.

Waltari: Sanoitko minua juuri vesipuhveliksi? Siksi toiseksi, kutsuisimmeko santarmit?

Leino: Ei, kyllä meidän on puututtava asioiden kulkuun. Pois siitä senkin kiimainen rakki! (tönäisee Strindbergin sivuun rähmälleen ja laskee itse housunsa kinttuihin)

Waltari: Hyvä herra Strindberg, oletteko te alennuskunnossa? Kerran te sentään kirjoititte 1000-sivuisen Ruotsin historian puolessatoista vuodessa! (Se oli tosin aikamoista paskaa.)

Strindberg: Sinekö tyhmyri et tiede, ette minulla ån infernå-griisi!! Sinekö olet maailman viimeinen tyhmyri joka site ei tiede...

Waltari: Eino-setä kertoi juuri. Kuinka te oikein sellaisen saitte?

Leino: Menitkö sinä pentele siltä sitä kysymään...! (lykkii puolihuolimattomasti riisuttua, röhkivää hienostorouvaa puistonnurmella ja kulauttaa välillä pullostaan.)

Strindberg: Ha! Ha-ha! Minepä kerrån. Katså tätä penistä. (vetää vehjaksensa esiin.) Syrkea kapine, eikö vein? Vain 16cm juhlakunnossa.

Waltari: Eh...

Strindberg: (heiluttelee surkeaa letkunpätkäänsä mietteliäästi ja tarinoi) Mine tein virheen: kevin Suomessa ja nein Snellmanin 27-tuumaisen miehuuden. Mine nein kun se syyri hovi-Goethe-nationalisti Köskennäämi noin vein rejäytti valtavat pallinsa baaritiskille, koska kykeni. Ensin äkan, sitten tåisen. Siite lehtien Infernå-griisini on ollut tåtinen tåsiasia. Mite teste kaikesta tulee, site mine en tiede.

Waltari: Nyt tiedän mitä on todellinen inspiratsioni: se on hienostorouvan vinkumista pusikossa.

Leino: Noin, jo vain sain satsit survottua römpsään. Ah August, ah August! Kuulepahan! Olet jo kyllin kauaksi vellonut kulliongelmiesi kanssa. Eihän meidän tarvitse kuin etsiä sinulle sopiva 12-vuotias au pair-tyttö joka on kyllin tiukka.

Strindberg: Sinepä sen sanoit! Piristyn jo ajatuksesta!

Waltari: Tätä pitää juhlia. Olisiko kellään tiedossa hieman kokkelia?

Leino: Seurapiirien kokkelivekkuli on ilman muuta Albert Edelfelt, joka on itse kohtuukäyttäjä mutta myy puhtainta andien lunta kaikille silmäätekeville kautta Montparnassen. Itsekin käytän häntä luottolähteenä ja hovidiilaajana. Kerran sain jopa maksaa velkani runoudella! Se maksu kuului näin: "Kuu hohtaa lumivalkeuttaan Seineen syntiseen / sulautuu lokaliemeen samaan vanhaan entiseen. / Ihmissudet ulvovat Montparnassen yössä, / transvestiitit urakoivat yhä lemmentyössä, -"

Strindberg: -se mies ei ainakaan ole turhantarkka valuutasta sitten. Kohti Edelfelttiä! Eikös se jotain tauluja lätki yläluokan seiniä koristamaan? Minehän olen itsekin myös taidemaalari...

Waltari: Kokkelia, kokkelia ja vielä kerran kokkelia!

Leino: Kokkelia kohti!

Strindberg: Kokkelia nenään kuin nuuskaa!

Hienostorouva: (on korjannut vaatteensa ylleen ja noussut ylös.) Ottakaa minutkin mukaan, olkaa niin hyvät.

Strindberg: Ohhoh!

Leino: Kaiken tämän häpäisyn jälkeen pyydät vielä jatkaa seurustelua kanssamme? Kuka sinä oikein olet naisiasi?

Hienostorouva: (ojentaa kätensä) Enchante! Nimeni on Simone de Beauvoir. Annoitte minulle ison O:n.

Waltari: Hehe, siltä kuulosti! Monsieur Strindberg se taisi hoitaa esileikin niin hyvin... (taputtaa Strindbergiä selkään)

Leino: Niin, helppo sitä oli valmiiksi kosteaan pesään työntyä, appoavoimeen majavaan... (suukottelee de Beauvoirin kättä intohimoisesti kuolaten) Siemensyöksyni synnytyskanavaasi oli kuin majavain patoama luonnonvirta, joka... -

Strindberg: - majava, bäver... Beauvoir... liukastamani mättään kunniaksi olkoon lempinimesi tästedes Majava!

Waltari: WTF? En tajua

de Beauvoir: Zut alors! Majava, sillä on korkea työmoraali... taidan pitää siitä...

Strindberg: Tietysti pidät siitä, olethan nainen!

Waltari: Toista sukupuolta!

Leino: Kas niin, majavat ja muut jyrsijät sekä marsupilamit, menkäämme Edelfeltin ateljeelle ennen kuin portit suljetaan! Jäsen Waltari, vihellä meille droska.

(Mika Waltari viheltää ja paikalle pyyhältää vaunu, jonka kuskinpukilla istuu Charles Baudelaire.)

Baudelaire: Kuljetanko teidät sellaiseen puutarhaan jossa on luurankoja puutarhureina?

Leino: Kenens juttu tuo nyt olikaan? Mutta samantekevää, kiikuta meidät Edelfeltin taiteilija-ateljeelle ja sassiin niin saat tällaisen kiiltävän floriini!

Waltari: Ja minulta kultaisen dubloonin!

Strindberg: Ja minulta saat kultapaikan hampaistani, korvatillikan ja vielä pari sukupuolitautia kaupan päälle jos vaan kelpaa!

de Beauvoir: Mon Dieu! Mais je n'ai pas un Dieu, surtout, ma carte blanche -

Baudelaire: Hypätkää kyytiin, minähän tunnen teidät kaikki. Pitäkää ne kukkaset, 'moiselle!

(Charles Baudelairen droska kaahaa Pariisin pikkuruisia katuja ja sivukuvia pitkin Albert Edelfeltin palatsille. Miekkoset ja hempukka kiittävät matkasta ja seisovat jyhkeällä portilla)

Waltari: Seesam, aukene! ...höh.

Strindberg: Sielle taitaa olla aikamoiset kemut, kun ei portin jyskytys tuota minkeenlaista reaktionia.

Leino: Kiivetkäämme parvekkeelle kuin rakastunut Romeo!

(Strindberg tuijottaa Leinoa vihreä kuolavaahto rappusille suusta tippuen.)

Waltari: Niin, köynnöksiä pitkin! OMG LOL!

Leino: Tuumasta toimeen!

(Eino Leino seisoo Mika Waltarin harteilla ja hieroo nivusiaan tämän naamaan, Strindberg seisoo toinen jalka Leinon kourissa ja toinen jalka gargoyle-ulokkeella, huipulla tasapainoilee Simone de Beauvoir jota Strindberg kannattelee takamuksesta. Ohikulkijat heittelevät heille lantteja ja hurraavat: "Merde, regardez la putain, elle est trés agile!)

Leino: Hyppää, Majava, hyppää! Liidä kuin valkyyria!

Strindberg: Telle valkyyrialla on iso ja painava pärse!

de Beauvoir: Jiihaa! (loikkaa ja tarttuu köynnökseen, kiipeää sitten parvekkeelle.) Youpie! Jihad!

Strindberg: Kettere vosu!

Waltari: Levitätkö meille nyt hiuksesi kuin Rapunzel?

de Beauvoir: Minä sinulle Rapunzelit levitän! Kyhään näistä verhoista köyden solmimalla päät yhteen. Näin, näin, ja noin. Kiivetkää, juntit!

Strindberg: Neppärä vosu!

Leino: Kavutkaamme.

Waltari: Olen kapuamaisillani!

Strindberg: Melkoista kapulakielte.

(Kapuaminen tapahtuu hyvässä järjestyksessä. Kolme miestä ja beibi astuvat parvekkeelta sisään savuntäytteiseen lokohuoneeseen.)

Strindberg: Teellehen on koko Pariisin kokaiinimissbrukareklubi! Mutta nekyykö keteen tuttua, jåhon voi luåttaa?

de Beauvoir: Nämä ovat kai kaikki ulkomaisia taiteilijoita. Edelfelt varmasti suojelee heitä.

Waltari: Tuolla takana näyttävät keskustelevat Akseli Gallén-Kallela ja Eliel Saarinen.

Leino: Mutta voiko heihin luottaa?

Waltari: Pyh ja hah. Villikissan vitussa voi.

Strindberg: Hmm?

Leino: Minulla on laskuhumala! Nyt perkele viinaa ja heroiinia ja sassiin!

Waltari: Koksullehan me tänne tultiin! Hei... nyt tärppäsi. Katsokaapa tuonne.

(Divaanilla makaa tooga-asuinen, laakeriseppelöity Olavi Paavolainen ja katsoo lasittuneesti kaukaisuuteen. Seurue lähestyy häntä. Strindberg ei tajua edetä varovaisesti)

Strindberg: Anthex, villikissan vittu! Cocainum! Vittu!

Paavolainen: Mitä? Tulitko imemään munaani, poika? Tämäpä verrattoman ihanaa!

(Jatkuu ensi numerossa)